Peliriippuvuuden ja syövän nujertanut Arsenalin ex-kärki: ”Oliko sillä väliä, kuolisinko vai en?”

Härkämäinen John Hartson teki pitkän ja värikkään pelaajauran. Hartsonin CV:stä löytyy muun muassa seitsemän kautta Valioliigaa Arsenalissa, West Hamissa, Wimbledonissa ja Coventryssa. Näistä parhaalla (1997-1998) Hartson iski West Hamissa komeat 15 maalia.

Arsenaliin siirtyessään vuonna 1995 Hartson jäi historiaan brittifutiksen silloin kalleimpana junioripelaajana, sillä Gunners maksoi hänestä 2,5 miljoonaa puntaa.

Englannista Hartsonin tie vei Celticiin, jossa hän vietti viisi hyvin maalirikasta kautta. Peliura päättyi helmikuussa 2008 Norwichissa miehen kamppailtua paino- ja kunto-ongelmien kanssa.

”Ilman syöpää en olisi tässä”

Nyt Hartsonilla on ikää mittarissa 42, ja takana on paljon ankarampiakin taisteluja. Myrskyjä on mahtunut peliuran jälkeisiinkin vuosiin. Vaikeudet alkoivat jo uran aikana useista fyysisistä yhteenotoista, joista pahimmassa hän potkaisi joukkuekaveria harjoituksissa päähän.

Sen jälkeen Hartsonia ovat koetelleet uhkapeliriippuvuus ja syöpä. Tasapainoa elämään toivat TV-asiantuntijan työt, mutta nyt 51 A-maaottelua Walesin paidassa pelannut Hartson on palannut ruohonjuuritason hommiin. Hän toimii tätä nykyä Skotlannin pääsarjaseura Livingstonin hyökkääjävalmentajana.

– Olen elämäni parhaassa paikassa, Hartson kertoo tyynesti BBC:n haastattelussa.

– Uskon, että Jumala on olemassa ja on auttanut minua. Joskus mietin itsekseni, miten oikein selvisin siitä kaikesta. Olin toinen jalka haudassa ja kävin hyvin, hyvin synkässä paikassa.

Hartsonilla todettiin vuonna 2009 kivessyöpä. Hän oli aikaillut lääkäriin menon kanssa, ja siksi syöpä oli levinnyt myös muualle kehoon. Ironisesti Hartson sanoo syövän pelastaneen hänen elämänsä, sillä se sai hänet pysähtymään.

– Jos minulla ei olisi ollut syöpää, olisin varmaan linnassa, tai sitten olisin pannut sille kaikelle pisteen.

Vedonlyönti loppui kuusi vuotta sitten

– Tilanteeni oli epätoivoinen. Pelasin isoilla panoksilla. Elin villiä elämää, viihdyin myöhään ulkona ja olin pahasti ylipainoinen. Ehkä kaikella on syynsä.

– Kun lopetin peliurani, olin pahasti velkaantunut. Minulla ei ollut mitään suunnitelmaa ja löin vetoa isoilla summilla.

Nyt sekä syöpä että uhkapeliriippuvuus ovat taakse jäänyttä elämää. Hartson ei historiaansa häpeile, vaan on ylpeä selkävoitostaan ja varma, ettei anna enää riippuvuuksien hallita elämäänsä.

– En käy laukkaradoilla enkä lue lehtien viimeistä kolmea sivua. En tee veikkauksia enkä ole ostanut raaputusarpaa kuuteen vuoteen. Ennen se kaikki hallitsi elämääni, mutta ei enää.

– Kun palasin Skotlantiin, etsin ensi töikseni paikan, jossa jatkaa toipumistani ja tavata ihmisiä. Vasta sitten etsin talon.

Missä Hartsonin pelipaidat ovat?

– Hyvä puoli vanhenemisessa on se, että sitä viisastuu ja alkaa tehdä parempia päätöksiä. Siipeilijät huomaa helpommin. Minulla on kännykässäni ja sähköpostin osoitekirjassani ehkä 3 000 kontaktia. Heistä varmaan tusina kävi katsomassa minua sairaalassa.

– Monet toki lähettivät minulle kortteja ja rukoilivat puolestani, mutta silti mietin itsekseni: ”Piittasivatko he todella siitä, olinko elossa vai kuollut? Oliko sillä heille väliä?”

Nyt Hartson keskittyy perheeseensä ja muutamiin läheisiin ystäviin. Vanha ”kaikkien kaveri” on nykyään terveellä tavalla itsekäs.

– Olen huolehtinut kaikista. Pelasin 51 maaottelua eikä minulla ole edes omaa nimeäni kantavaa pelipaitaa. En muista, keille olen niitä antanut. Ne roikkuvat jossain hemmetin baareissa Espanjassa, Glasgow’ssa tai Swanseassa, Hartson hymähtää.