Lähde: Huippuvireisen Napoli-hyökkääjän voi saada ensi kesänä vain 30 miljoonalla – Arsenal valmis maksamaan
Kuva: Getty Images
Jalkapallomarkkinat ovat edenneet siihen pisteeseen, että huippuvireisen maalintekijän saaminen 30 miljoonalla eurolla, on edullinen kauppa.
Moinen kauppa voi mahdollisesti toteutua kesällä 2018, sillä Calciomercaton mukaan Napolin Dries Mertensin ulosostoklausuulin voi tuolloin aktivoida vain 30 miljoonalla eurolla.
Italialaislähteen mukaan useat seurat tarkkailevat belgialaisen tilannetta, ja yksi näistä on Arsenal, jonka kerrottiin olevan vahvasti pelaajasta kiinnostuneena jo kesällä 2017.
On epätodennäköistä, että Mertensillä olisi ollut 30 miljoonan euron ulosostoklausuuli voimassa jo viime kesänä, sillä hänen ympärillä olisi luultavasti pyörinyt runsaammin spekulaatioita. Jos lähteen väitteet ensi kesän siirtoklausuulista kuitenkin pitävät paikkansa, on Arsenal ensimmäisten joukossa jonossa.
Lontoolaisseura oli ainoa joukkue, jonka nimen italialaislähde nosti erikseen esiin.
Mertensin vireestä kertoo hänen tilastonsa. Viime kaudella hän pelasi kaikissa kilpailuissa 46 ottelussa yhteensä 3215 peliminuuttia. Osumia syntyi 34 ja maalisyöttöjä 15. Hän siis teki tai syötti maalin keskimäärin 66 peliminuutin välein.
Mertens on jatkanut tällä kaudella siitä, mihin viime kaudella jäi. Viidessä Serie A -ottelussa verkko on heilunut hänen toimesta kuusi kertaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”

- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta