Valioliigan yllätysjoukkueen huippuhankinta oli jo hyväksynyt Ajaxin tarjouksen – ”puhelu muutti mieleni”
Kuva: Getty Images
Kun katsoo Valioliigan sarjataulukkoa ensimmäisen kuuden kierroksen jälkeen, näyttää sarjan top 7 nopeasti katsottuna täysin normaalilta. ”Kuuden suuren” sekaan on kuitenkin eksynyt viime kaudella putoamistaistelussa ollut Watford, joka on 11 pisteellään kuudentena tasapisteissä Tottenhamin ja Liverpoolin kanssa.
Yksi yllätysjoukkueen parhaista pelaajista on ollut 20-vuotias brasilialaislupaus Richarlison, jonka seura hankki kesän aikana Fluminesesta noin 12 miljoonalla eurolla.
Nyt nuorukainen itse kertoo Watford Observerille, että hänen päätyminen johonkin muuhun sarjaan kuin Valioliigaan, oli periaatteessa jo sovittuna.
– Olin kotona. Kyseessä oli muistaakseni sunnuntai-ilta. Marco Silva soitti minulle ja kertoi, että haluaa minut pelaamaan Watfordiin. Hän sanoi, että he tietävät potentiaalini ja sen, että voin pelata hyökkäyksessä kolmessa eri roolissa.
– Kun hän soitti minulle, tulin todella iloiseksi. Jos en ole ihan väärässä, olin saanut jo alustavan tarjouksen Ajaxilta ja kaikki oli jo sovittuna. Silvan puhelu kuitenkin muutti mieleni.
Richarlison on tehnyt joukkueelleen kaksi maalia tämän kauden Valioliigassa. Osumien lisäksi hänen peliesityksiä on ylistetty joukkueensa parhaimmistona.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”