Foo Fighters -kitaristi valitsi suosikkiseuransa punklegendan mukaan: ”En tiennyt, mitä se tarkoitti”
Kuva: Getty Images
Jalkapallo jää Yhdysvalloissa edelleen amerikkalaisen jalkapallon, baseballin ja koripallon jalkoihin. Silti muusikkopiireistä löytyy useita Kuningas Jalkapalloon hurahtaneita.
Yksi heistä on todella menestyneen Foo Fighters -yhtyeen kitaristi Chris Shiflett. Shiflett tunnustautuu Arsenalin kannattajaksi, mutta myöntää, ettei ymmärtänyt lapsuudessaan jalkapallosta juuri mitään. Kaliforniassa varttuneen Shiflettin johdatti jalkapallon pariin tämän rakkaus punkrockiin.
– Jalkapallo ei kuulunut lapsuuteeni, mutta kiinnostuin siitä, kun näin muusikoiden käyttävän pelipaitoja ja kaulahuiveja, Shiflett kertoo BBC:n haastattelussa.
– Aluksi se oli minulle tyylijuttu, mutta kiinnostukseni syveni 1990-luvun alussa, kun luin (Sex Pistolsin laulajan) Johnny Rottenin omaelämänkerran. Siinä kirjoitettiin paljon varttumisesta Pohjois-Lontoossa ja Arsenalin fanittamisesta.
– Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä se kaikki tarkoitti, mutta päätin, että Arsenal olisi joukkueeni. Olen ollut pitkään joukkueen eräänlainen etäfani, mutta aloin kiinnittää seuraan enemmän huomiota, kun lapseni innostuivat Arsenalista.
– Nyt käyn otteluissa aina kun voin. Kävin aiemmin tässä kuussa katsomassa Chelsea-Arsenalin Stamford Bridgellä. Olin sillä stadionilla ensimmäistä kertaa. Se oli myös ensimmäinen kerta, kun katsoin Arsenalin peliä jonkin toisen joukkueen kotikatsomossa.
– Minun oli pakko pitää matalaa profiilia, mutta kukaan ei kuitenkaan töninyt minua, Shiflett kertoo.
Arsenal kohtaa Valioliigassa sunnuntaina Brightonin.
LUE MYÖS:
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Sunderlandin voimahyökkääjän hattutemppu laiha lohtu – Man City siirtyi sarjakärkeen
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Roberto De Zerbin toiminnasta kulisseissa iso paljastus
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä