Mestaruussarjan viime kauden paras pelaaja on Valioliigassa aivan tavallinen kuolevainen
Kuva: Getty Images
Mestaruussarjan viime kauden parhaaksi pelaajaksi valitun Anthony Knockaertin alkukausi Valioliigassa on ollut kaikkea muuta kuin vakuuttava.
Knockaert joutui vaihtoon Brightonin kahdessa edellisessä pelissä Newcastlea ja Bournemouthia vastaan. Ranskalaislaiturin ainoa 90-minuuttinen on tullut tällä kaudella West Bromwich -ottelussa.
Brightonin manageri Chris Hughton kuitenkin julistaa The Argusin mukaan, että Knockaert on ollut ”hyvä”.
– Hän suoriutuu korkeimmalla tasolla. Hän kohtaa nyt nopeampia ja parempia laitapuolustajia, Hughton toteaa pre-seasonilla nilkkavammasta kärsineestä pelaajasta.
– Hän tuo oman osansa joukkueeseen, mikä pitää aina paikkansa Anthonyn kohdalla. Hän tekee joitakin asioita, jotka olisivat menneet hieman mukavammin viime kaudella, manageri jatkaa.
– Tämä on normaalia joukkueessa, kun tietää kauden olevan vaikea. Lisäksi hän oli sivussa neljä viikkoa pre-seasonilla. Mielestäni hän on ollut hyvä.
Isän vajaan vuoden takainen kuolema 63 vuoden iässä on vaikuttanut Knockaertiin syvästi. Mies myönsi hiljattain tarvitsevansa ammatti-apua suruunsa.
Brighton kohtaa tänään Arsenalin Emiratesilla. Knockaert astelee areenalle ensimmäistä kertaa, sillä hän oli sivussa molemmista kohtaamisista Tykkimiehiä vastaan edustaessaan Leicesteriä kolme vuotta sitten.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan