Keväällä lopettanut 14 valioliigakauden veteraani valmentajana kiitoradalla – MM-kisoihin jo ensi kesänä?
Kuva: Getty Images
Vuosien 2002 ja 2016 välillä peräti 14 kautta Valioliigassa pelannut Kolo Touré lopetti pelaajauransa vasta viime kauteen, mutta miehen valmentajanura on edennyt todella huimaa vauhtia. Syyskuussa Touré sai pestin pelaajauransa viimeiseksi jääneen seuran Celticin valmennusryhmässä, ja nyt Touré palkattiin kotimaansa Norsunluurannikon maajoukkueeseen.
Norsunluurannikko johtaa niukasti omaa MM-karsintalohkoaan, kun lohkosta on enää kaksi kierrosta pelaamatta. ”Norsut” kohtaavat perjantaina vieraskentällä Malin ja marraskuussa kotikentällään Marokon. Touré on mukana päävalmentaja Marc Wilmotsin valmennustiimissä jo perjantain ottelussa.
Kolo Touré pelasi vuosien 2000 ja 2015 välisenä aikana kaikkiaan 120 A-maaottelua, edustaen Norsunluurannikkoa kolmissa MM-kisoissa ja seitsemässä maanosan mestaruusturnauksessa. Norsunluurannikon mestaruusjuhliin päättyneessä vuoden 2015 turnauksessa hänet valittiin turnauksen tähdistöön.
36-vuotias Touré voitti valioliigamestaruuden sekä Arsenalin että Manchester Cityn paidassa. Topparin tontilta tuttu Touré pelasi Arsenalissa seitsemän, Cityssä neljä ja Liverpoolissa kolme kautta.
Kolo Tourén pikkuveli Yaya Touré jatkaa yhä pelaajauraansa Manchester Cityssä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä

- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”