Kova kaappaus: Ranskan ex-maajoukkuemies Englannin yhdeksännen sarjatason seuraan

Entinen valioliigapuolustaja ja Ranskan maajoukkuepelaaja Pascal Chimbonda on siirtynyt pelaamaan yhdeksännellä sarjatasolla pelaavan Washington FC:n riveihin.
Chimbonda, 38, teki debyyttinsä uuden joukkueensa paidassa jo lauantain kamppailussa Penrithiä vastaan.
– Olen todella onnellinen ollessani täällä ja odotan innolla pelaamisen aloittamista. Puhuin managerin kanssa, meillä oli hyvä keskustelu ja aloitimme siitä, Chimbonda kommentoi siirtoaan.
– Mielestäni joukkue tarvitsee enemmän luonnetta. Esimerkiksi 1–0-johtoasemassa tulee kolme tai neljä minuuttia lisäaikaa, on pelattava tiiviisti eikä päästettävä maalia.
Washingtonin managerin James Clarkin mukaan Chimbonda saapui seuraan kontaktien avulla. Mahdollisuus nimimiehen hankkimiseen oli niin houkutteleva, ettei siitä voinut kieltäytyä.
– Alusta lähtien uusi johtokunta on auttanut minua niin paljon kuin mahdollista ja tukenut minua kaikessa, mitä olen halunnut tehdä.
Chimbonda on pelannut Englannissa muun muassa Wiganin, Tottenhamin, Blackburnin ja Sunderlandin väreissä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester United on lähtenyt kartoittamaan paikkaajaa André Onanalle
- Sarjanousija Sunderland otti aimo askeleen takapakkia pelaajamarkkinoilla
- Fabrizio Romano: Atlético Madridista on soitettu Chelsea-puolustajalle
- Lehtitiedot: Liverpoolin kesän seuraava huippuhankinta on varmistunut!
- Marcus Rashfordin siirtoa Barcelonaan pidetään läpihuutojuttuna
- Athletic: Crystal Palace saa syyttää itseään Eurooppa-liiga-paikan menettämisestä
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Lehtitiedot: Liverpoolin kesän seuraava huippuhankinta on varmistunut!
- Sarjanousija Sunderland otti aimo askeleen takapakkia pelaajamarkkinoilla
- Manchester United on lähtenyt kartoittamaan paikkaajaa André Onanalle
- Marcus Rashfordin siirtoa Barcelonaan pidetään läpihuutojuttuna
- Athletic: Crystal Palace saa syyttää itseään Eurooppa-liiga-paikan menettämisestä
- Fabrizio Romano: Atlético Madridista on soitettu Chelsea-puolustajalle
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa