Manageri kertoo kuulemistaan solvauksista: ”Fanit teurastivat minut siitä, että minulla on apinan pää”
Kuva: Getty Images
Sunderlandin entinen manageri Peter Reid on vuosien saatossa ollut usein katsojien hampaissa – ja on saanut kuulla stadioneilla oman osansa alatyylisistä solvauksista.
Seitsemän vuoden ajan Black Catsin peräsimessä häärinyt Reid joutui erityisesti paikallisvastustaja Newcastlen kannattajien kohteeksi St James’ Parkilla.
– Newcastlen fanit teurastivat minut siitä, että minulla on ”apinan pää”, mikä on julmasti sanottu kädellisiä kohtaan. Kuitenkin sen sijaan, että olisin antanut sen vaivata minua, pidin sitä hauskana, Reid toteaa.
– Välillä saa rakkautta ja välillä solvauksia. Niin kauan kuin jälkimmäinen ei mene liian pitkälle, se on hyväksyttävä. Olen oppinut jopa nauttimaan osasta.
Reid on osoittanut, että hänellä on huumorintajua. Hän osallistui taannoin juoksutapahtumaan ja oli pukeutunut Sunderlandin paitaan, jossa oli kuva apinan päästä.
– Uskon, että kun ihmiset näkevät sen, että haluat itse nauraa, voidaan saavuttaa molemminpuolinen kunnioitus, koska siitä jalkapallossa tapahtuvassa pilailussa on tosiasiassa kyse – ei sellaisesta hölynpölystä, jota näinä päivinä ajoittain näkee.
Reidin uusi omaelämäkerta on nimeltään Cheer Up Peter Reid. Sunderlandin fanit lauloivat hänen kunniakseen samannimistä laulua. Kappale päätyi levylle asti ja nousi Britannian virallisella listalla sijalle 41.
– Nautin siitä jopa silloin, kun muiden seurojen – lähinnä Newcastlen – kannattajat muuttivat sanoja, jotta he pääsisivät pilailemaan minun kustannuksellani. Aina mennessäni St James’ Parkille kuulin heidän versionsa, ja se sai minut nauramaan.
Lähde: Sunderland Echo
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilo oli ennenaikaista, FIFA veti päätöksensä takaisin
- The Athletic: Arsenalin luottolaituri siirtymässä Turkkiin
- Valioliiga 2:n parhaaksi valittu pelaaja vaihtaa seuraa
- Ipswich Town teki kilpailevan tarjouksen Emersonnista
- Lehti: Aston Villa valmistelee tarjousta Ranskan MM-vahdista kesken kisojen
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta