– Tohdinkohan sanoa sitä, mutta uskon, että on paljon mahdollista, että Liverpool pitää nollan. Uskon niin, koska peli pelataan Anfieldilla. Luulen, että Liverpool voittaa.

Tätä mieltä lauantain huippuottelusta Liverpool-Manchester United on 13 kautta Liverpoolin keskuspuolustuksessa pelannut Phil Thompson, joka voitti 70-80 -luvuilla Redsin paidassa peräti seitsemän kertaa Englannin liigan mestaruuden. Myöhemmin myös Liverpoolin valmennuksessa toiminut Thompson on tätä nykyä Sky Sportsin jalkapalloasiantuntija.

– Olen hyvin luottavainen. Sellaisia me Liverpoolissa olemme. Liverpool on parhaimmillaan isoissa peleissä. Siitä tulee valtava taistelu, mutta kun pelaajiamme katsotaan, he tapaavat nostaa tasoaan näihin peleihin, Thompson jatkaa.

Nollapeliennustus on sikäli rohkea, että Liverpool on päästänyt kauden seitsemässä sarjaottelussaan 12 maalia. Vain West Ham ja Crystal Palace ovat päästäneet enemmän. Liverpoolin oma verkko on heilunut seitsemässä peräkkäisessä ottelussa, ja Man United on puolestaan paukutellut alkukauden aikana maaleja keskimäärin 3 per peli.

Edellisen kerran Liverpool piti nollan 27.8., mutta tuolloin kukistui yksi sarjan suurista, Arsenal (4-0). Jürgen Kloppin Liverpool onkin tullut tunnetuksi juuri menestyksestään sarjan kärkiryhmiä vastaan. 20 ottelustaan muita Top 6 -joukkueita vastaan Kloppin Liverpool on hävinnyt ainoastaan kaksi.

Viime kaudella Unitedin vierailu Anfield Roadilla päättyi maalittomaan tasapeliin, mutta Thompson uskoo José Mourinhon valitsevan nyt aktiivisemman lähestymistavan otteluun.

– Viime kaudella United ei parkkeerannut maalin eteen vain yhtä bussia, vain kaksi. He pelasivat mies miestä vastaan. Ajattelin pelin aikana, että se ei voi jatkua, mutta niin kävi.

– Nyt United on kuitenkin paljon parempi joukkue ja heiltä odotetaan enemmän. Saa nähdä, parkkeeraako Mourinho taas bussin – jos niin käy, on Liverpoolin tehtävä reagoida siihen.