Manchester City murjoi Stoken – Chelsea hävisi Lontoon paikallisottelussa
Kuva: Getty Images
Manchester City järjesti jälleen varsinaiset maalijuhlat Etihadilla kaadettuaan Stoken jopa luvuin 7-2.
Pep Guardiolan miehistö aloitti maali-iloittelun vartin kohdalla, kun Kyle Walker löysi maalin edestä Gabriel Jesusin ja brasilialaiskärki vei isännät johtoon. Seuraavaa osumaa piti odottaa vain kaksi minuuttia. Kevin De Bruyne syötti Leroy Sanén vapaaksi maalin eteen ja saksalainen jatkoi pelivälineen Raheem Sterlingille, joka teki sarjakauden kuudennen maalinsa.
City teki voittomaalin muutamaa minuuttia myöhemmin. Sterling antoi pallon ovelasti maalin edustalle juosseelle David Silvalle ja espanjalainen jatkoi Cityn maalijuhlia. Mame Diouf kavensi ottelun juuri ennen taukoa, mutta se oli laiha lohtu Mark Hughesin miehistölle.
Toisen jakson alussa Diouf puski Walkerin kautta Stoken maalin päähän, mutta City ryhdistäytyi välittömästi. Jesus, Fernandinho ja Sané tekivät seitsemän minuutin sisään maalit mieheen ja Bernardo Silva kaunisteli loppulukemat kymmenisen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä.
City nousi voittonsa myötä yksikseen Valioliigan kärkipaikalle Manchester Unitedin jäätyä tasapeliin Liverpoolin vieraana.
Crystal Palacen kauden ensimmäiset maalit kaatoivat Chelsean
Crystal Palace aiheutti kierroksen suurimman yllätyksen voitettuaan hallitsevan sarjamestarin Chelsean Selhust Parkilla luvuin 2-1. Palace meni johtoon jo kymmenen minuutin jälkeen, kun Yohan Cabayen laukaus kimposi César Azpilicuetasta Chelsea-maaliin ohi Thibaut Courtois’n. Chelsea nousi tasoihin seitsemän minuuttia myöhemmin. Tiemoué Bakayoko pääsi puskemaan vapaasti kulmasta Palacen epäonnistuttua pahemman kerran miesmerkkauksessa. Crystal Palace teki voittomaalin avausjakson loppuhetkillä Wilfried Zahan päästyä muutaman Chelsean pelaajan välistä nokikkain Courtois’n kanssa. Pallo maaliin ja tauolle mentiin yllättäen isäntien johtoasemassa, joka kesti lopulta loppuun saakka. Maalit olivat Palacen kauden ensimmäiset ja täysi pistepotti toimi samalla kauden ensimmäisinä pisteinä Roy Hodgsonin ryhmälle. Liverpool-Manchester United 0-0 (0-0) Burnley-West Ham 1-1 (0-1) Manchester City-Stoke 7-2 (3-1) Swansea-Huddersfield 2-0 (1-0) Tottenham-Bournemouth 1-0 (0-0)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- ESPN: Fulham oli valmis maksamaan lähes 40 miljoonaa euroa hyökkääjästä – siirto kariutui loppuhetkillä
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta