Leicesterin taaperrus putoamisviivan alla jatkuu – Nacer Chadlilla väkevä paluu
Kuva: Getty Images
Kahdeksannen valioliigakierroksen päätösottelussa putoamisviivan alla majaillut Leicester sai vieraakseen West Bromwichin. WBA:n kokoonpanon merkittävin muutos oli 34-vuotiaan Boaz Myhillin paikka tolppien välissä. Tämä johtui Ben Fosterin loukkaantumisesta. Pitkäaikaispotilas Nacer Chadli puolestaan palasi avauskokoonpanoon. Leicesterillä Kelechi Iheanacho sai tilaisuutensa Jamie Vardyn rinnalla.
Molemmat joukkueet janosivat kipeästi täyttä pistepottia, sillä kumpikaan ei ollut voittanut viiteen otteluun. Leicester piteli avausjaksolla tahtipuikkoa, mutta pelin viihdearvo jäi toistaiseksi matalaksi. Ensimmäisen puoliajan paras paikka nähtiin 36. minuutilla, kun sadatta Leicester-otteluaan pelannut Danny Simpson laukoi voimalla rajaheiton jälkeen. Myhill sai kuitenkin kätensä väliin.
Leicester loi lisää potentiaalisia tekopaikkoja avausjakson viimeisellä viisiminuuttisella, mutta Simpsonin kuti jäi lopulta puoliajan ainoaksi laukaukseksi kohti maalia.
Varovaisen alun jälkeen Leicester painoi yhä enemmän kaasua, kun toinen puoliaika potkaistiin käyntiin. Jakso oli vanhentunut vain 15 sekuntia, kun Jamie Vardy säntäsi Ahmed Hegazyn harhasyötön perään. Vardy törmäsi voimalla ulostulleeseen maalivahti Myhilliin, ja tuomarin ratkaisuna oli varoitus Myhillille ja vapari Leicesterille.
Seuranneesta tilanteesta Harry Maguire pääsi puskemaan palloa kohti alakulmaa, mutta Myhill ehti täpärästi väliin. 50. minuutilla Riyad Mahrez puolestaan sai huippupaikan keskellä parasta maalintekosektoria, mutta algerialaisen veto karkasi taivaan tuuliin.
Leicesterin alun rynnistystä seurasi seesteisempi vaihe, joskin tässä tapauksessa ”seesteisyys” tarkoitti armotonta repimistä, raastamista ja kopauttelua. Ilmassa alkoi jo olla nolla-nollan tuoksua, kunnes 63. minuutilla West Bromwich iski.
Baggies sai vapaapotkun reilusta 20 metristä, ja pallon taakse asettui Nacer Chadli. Belgian maajoukkuemies ampui pallon kauniisti muurin yli, ja onnistui näin maalinteossa heti kauden ensimmäisessä valioliigaottelussaan. West Brom on ollut Valioliigan tehokkain erikoistilannejoukkue Tony Pulisin astuttua puikkoihin, joten joukkue käytti maalissa nimenomaan parasta osaamistaan.
47 - West Brom have now scored 47 PL goals from set-pieces (excl pens) since Tony Pulis took over, a league-high in that time. Practise.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
