Sarjanousija kiusaa suurseuraa – Maalittomien otteluiden putki päättyi Man United -pelaajien kämmäilyyn
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin vieraillessa sarjanousija Huddersfieldin vieraana lähes kaikki odottivat Unitedin hakevan helpot sarjapisteet. Juuri tällä hetkellä ilta ei kuitenkaan näytä Unitedin kannalta lainkaan helpolta.
United on hallinnut peliä täydellisesti, mutta 45 minuutin jälkeen taululla komeilevat Huddersfieldin 2-0 -johtolukemat. Huddersfield ei ollut voittanut ainuttakaan peliä seitsemään otteluun, ja se oli jäänyt neljässä viimeisessä ottelussaan maaleitta. Nyt näyttää kuitenkin paremmalta, Unitedin annettua Terriereille mahdollisuuksia maalintekoon.
Ensin 28. minuutilla Aaron Mooy riisti pallon lepsuilleelta Juan Matalta keskiympyrässä. Mooy jakoi pallon Tom Incelle, jonka hyvän kudin David De Gea vielä torjui. Paluupallo kuitenkin kimmahti suoraan Mooylle, eikä australialainen erehtynyt.
Vain viisi minuuttia myöhemmin Huddersfield iski toistamiseen. United-toppari Victor Lindelöf arvioi pallon lentoradan karkeasti väärin, puski pallosta ohi ja Laurent Depoitre pääsi tuikkaamaan kotijoukkueelle jo toisen osuman. Depoitre sai pallon suoraan maalivahti Jonas Lösslin pitkästä avauksesta, joten tanskalainen kirjautti Joe Hartin jälkeen toisena maalivahtina tällä kaudella nimensä syöttötilastoon.
Toisella puoliajalla nähdään, jaksaako Huddersfield ravata vielä 45 minuuttia samalla intensiteetillä, vai hiipiikö United vääjäämättä rinnalle.
LUE MYÖS:
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”