Man Cityn ex-valmentajaa huhutaan West Hamiin – some täyttyi kannattajien toiveesta
Kuva: Getty Images
Slaven Bilicin asema West Hamissa on erittäin tukala. Joukkue on kerännyt yhdeksän kierroksen aikana vain kahdeksan pistettä, kun 27 olisi maksimi. Tällä pistemäärällä Hammers on parhaimmillaan putoamistaistelussa ja se on putoamisviivan yläpuolella vain maalieronsa turvin.
Viimeistään perjantain 0-3-kotitappio Brightonille sai useat epäilemään, että Bilicin aika joukkueen peräsimessä saattaa päättyä hyvinkin pian.
Spekulaatiot hänen mahdollisesta korvaajasta käy Englannissa kuumana ja todennäköisimpänä nimenä on pidetty Pietarin Zenitiä tällä hetkellä valmentavaa Roberto Mancinia.
Muun muassa Manchester Citya ja Internazionale Milania aiemmin urallaan valmentaneella italialaisella on sopimusta Venäjällä vielä vuoteen 2020 asti, mutta huhujen mukaan West Ham olisi valmis maksamaan hänestä siirtokorvauksen, joka saisi hänet palaamaan takaisin Englantiin reilun neljän vuoden tauon jälkeen.
Huhu on kerännyt suurta suosiota West Ham -kannattajien joukossa tai ainakin niiden, jotka ovat Twitterissä.
Juttuun on lisättynä vain kourallinen lukuisista twiiteistä, joita aiheesta on lisätty. Viestitulva on ollut niin suuri, että siihen on reagoinut jo useat jalkapallomediat.
Lähde: Squawka
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
LUE MYÖS:
- Näkökulma: Mohamed Salahin poikkeuksellinen ryöpytys oli tervetullut
- ”Ilmassa on epäuskoa” – Arne Slot kommentoi kriisiä
- Kohtelustaan suuttunut Mohamed Salah sai kritiikkiä: ”Tekee numeron itsestään”
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- Mestaruussarjan peli keskeytettiin – fani menehtyi sairaalassa
- Burnleyn Hannibal Mejbri sylkäisi fanien päälle – panna ja sakot
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Kohtelustaan suuttunut Mohamed Salah sai kritiikkiä: ”Tekee numeron itsestään”
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- ”Ilmassa on epäuskoa” – Arne Slot kommentoi kriisiä
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Mestaruussarjan peli keskeytettiin – fani menehtyi sairaalassa
