Valioliiga-huhut Saksan maajoukkuepelaajan ympärillä kiihtyvät – ”Viimeinen mahdollisuuteni kokeilla uutta”
Kuva: Getty Images
Aiemmin tällä viikolla saksalaismedia Bild uutisoi, että Manchester United ja Arsenal tarkkailevat Saksan maajoukkuepelaaja Marco Reusin kuntoutumista vakavasta polvivammastaan
Muutamia päiviä myöhemmin myös Sky Sports Germany uutisoi samasta aiheesta ja nyt huhut ovat vain vahvistuneet Borussia Dortmundissa pelaavan laitahyökkääjän omista kommenteista.
– On neljä tai viisi ulkomaalaista joukkuetta, jotka kiinnostavat minua, Reus kertoi CG:n haastattelussa.
– Pian on viimeinen mahdollisuuteni kokeilla jotain uutta.
28-vuotias Reus on kärsinyt viime aikoina lukuisista loukkaantumisista, mutta useat vielä muistavat, mihin hän parhaillaan pystyy. Hänen sopimuksensa Dortmundin kanssa päättyy kesällä 2019, joten hänet voisi saada joko edulliseen hintaan ensi kesänä tai ilmaiseksi vuonna 2019.
– Minun tulee olla rehellinen sekä reilu ja todeta, että en tiedä, minne päädyn.
– Tulee aika, jolloin istun alas ja teen rauhassa päätökseni.
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta