Seuralegenda: Liverpool ei voi voittaa Valioliigaa – ”Eivät he missään vaiheessa olisi voineet”
Kuva: Getty Images
Liverpool-legenda Mark Lawrenson sanoo, ettei hän ole missään vaiheessa pitänyt ex-seuraansa varteenotettavana kandidaattina tämän kauden liigamestariksi.
Punapaitojen alkukauteen on mahtunut ylä- ja alamäkiä, mutta Lawrensonin mukaan manageri Jürgen Kloppin asema on vahva.
– Hänellä ei ole minkäänlaista painetta omistajien taholta. Ainoa paine tulee medialta, hän toteaa.
– Viime vuoden saavutus oli saada Liverpool Mestarien liigaan, ja sen hän teki. Heidän tilanteensa siinä on varsin mukava, kun Mariborista tuli 7–0-voitto. He eivät voi voittaa liigaa – eivät he missään vaiheessa olisi voineet, joten neljäs sija olisi taas hyvä saavutus.
Lawrensonin mukaan Liverpoolia voi verrata Manchester Unitediin, Manchester Cityyn tai Chelseaan, koska ne ovat suunnattoman varakkaita seuroja.
– Tilanne ei ole muuttumassa. Arvioin, että he hankkivat kaksi tai kolme pelaajaa tammikuussa ja heillä on yhä mahdollisuus selviytyä mukaan Mestarien liigaan.
Lähde: Huddersfield Daily Examiner
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Arsenalin 16-vuotias teinisensaatio saa rajatonta ylistystä: ”Kuin Messi”
- Pep Guardiola: ”Se ei ole ohi”
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Man City jäi tasapeliin – toteutuuko Pep Guardiolan ennustus?
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta