Valioliigan ensimmäisten 11 ottelukierroksen pelaamiseen valmiiksi kului yhteensä 87 päivää. Kohta tahti kiihtyy rajusti, sillä seuraavat 11 kierrosta tullaan pelaamaan vain 47 päivän aikana.

Okei, elokuulta tähän päivään mahtui myös kolme maaottelutaukoa sekä neljä kierrosta europelien lohkovaihetta, mutta silti. Valioliigajoukkueita odottaa marraskuun puolivälistä loppiaisen tienoille armottoman kova ottelurumba ja nyt jos koskaan kysytään leveää pelaajamateriaalia sekä hyvää lihashuoltoa.

Rajuin kuormitus ajoittuu vieläpä juurikin joulunpyhien ja uudenvuoden tienoille. Tuohon sumaan on ahdettu neljä kierrosta, eli yksi viime kautta enemmän. Viime kaudella Evertonia lukuun ottamatta kaikilla joukkueilla oli ainakin viikko vapaata ennen perinteistä tapaninpäivän ottelukierrosta.

Tasan ei käy onnen lahjat

Otteluruuhka ei kohtele kaikkia joukkueita samoin. Leicester pelaa 10 päivässä välillä 23.12.-1.1. neljä ottelua vain 213 tunnin sisällä. Arsenal pelaa samat neljä peliä 290 tunnin sisällä, joten se saa siten yli kolme vuorokautta enemmän lepoaikaa. Arsenalin uudenvuodenpäivän ottelu Chelseaa vastaan siirrettiin tammikuun kolmannelle, joten myös Chelsean aikataulu on verrattain väljä.

Leicesterin ohella tiukoin joulunpyhien aikataulu on Brightonilla, Burnleyllä, Bournemouthilla, Manchester Unitedilla ja Newcastlella. Televisioinnin sekä kannattajien kannanottojen takia kaikkien muiden joukkueiden paitsi Huddersfieldin ja Stoken ottelupäivämääriä tai -alkamisaikoja muutettiin alkuperäisestä aikataulusta.

BBC:n esittämästä tilastokatselmuksesta selviää, että pelien viihdyttävyyteen joulunajan otteluruuhka ei vaikuta. Maalimäärät ovat pysyneet samoina kuin muun kauden aikana, ja samoin maalia kohti ammuttujen laukausten määrä. Myöskään pelaajien juoksemien kilometrien tai spurttien määrässä ei ole notkahdusta – vaan päinvastoin.

Se sijaan lienee hyvin mahdollista, että vuodenvaihteen tienoon otteluruuhkasta maksetaan veroa kauden lopulla, kun eurokentillä pelataan ratkaisuotteluita sekä kesällä arvoturnauksissa. Näin asian on ainakin muotoillut hauskasti Liverpoolin valmentaja Jürgen Klopp.

– Kaikki pohtivat, miksei Englanti menesty arvoturnauksissa. Mietitäänpä, mitä Euroopan muut joukkueet tekevät tähän aikaan vuodesta. Niiden pelaajat istuvat sohvilla katsomassa englantilaista jalkapalloa, Klopp totesi viime vuonna.

Fanit vastustavat talvitaukoa

Tapaninpäivän kierroksella ja joululomien otteluilla on kuitenkin paikkansa kannattajien sydämissä. Vaikka faneille tuleekin satoja kilometrejä reissaamista ja runsaasti matkakuluja, ei ”mannermainen talvitauko” ole fanien toiveissa.

– Menemme mielellämme peleihin lomien aikana. Kun talvitauosta puhutaan, täytyy kysyä, kenen etu se on, Tottenhamin kannattajayhdistyksestä kommentoitiin BBC:lle.

– Fanien lobbaus auttoi jo pitämään jouluaaton vapaana peleistä ja välttämään matkustamisen päivänä, jolloin joukkoliikenne toimii vajaateholla. Huomaamme siis, että Valioliiga ja TV-yhtiöt kuuntelevat faneja.


Seuraa meitä myös Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä. Instagramissa näet kätevästi mielenkiintoisimmat uutisemme, Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa! Meidät löydät myös Snapchatista nimellä valioliiga.