Sadio Mané on matkustanut Senegalin maajoukkueleiriltä takaisin Liverpooliin. Syynä on jonkinasteinen lääketieteellinen vaiva. Varsinaisesta loukkaantumisesta ei välttämättä ole kyse. Senegalin jalkapalloliiton tiedotteessa nimittäin sanotaan, että ”Mané tunsi vanhan vammansa” viime perjantaina pelatun Etelä-Afrikka-ottelun jälkeen. Maajoukkueen ja Liverpoolin lääkintäryhmät päätyivät siihen, että kuntoutumista jatketaan Liverpoolissa. Manélta on jäänyt viimeisen vuoden aikana runsaasti otteluita väliin eri syistä. Viime tammikuussa hyökkääjä menetti seitsemän ottelua maaotteluiden vuoksi. Kauden lopussa tullut polvivamma puolestaan vei Manélta kahdeksan ottelua. Tällä kaudella Mané menetti ensin pelikiellon vuoksi kolme peliä, ja lokakuun maajoukkuetauolla tullut lihasvamma esti pelaamisen viidessä ottelussa. Tässä vaiheessa ei tiedetä, pystyykö Mané pelaamaan tulevan lauantain valioliigaottelussa Southamptonia vastaan. Mané on tällä kaudella pelannut kymmenen ottelua, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan. Melko vähäisestä pelimäärästään huolimatta hän jakaa Liverpoolin maalipörssin (kolme maalia) kakkossijan Valioliigassa. Maalisyötöissä (2) hän jakaa ykkössijan.
Seuraa meitä myös Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä. Instagramissa näet kätevästi mielenkiintoisimmat uutisemme, Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa! Meidät löydät myös Snapchatista nimellä valioliiga.

LUE MYÖS: