Argentiina jälleen tuuliajolla – Nigerian valioliigapelaajat panivat kentällä hyrskynmyrskyn
Kuva: Getty Images
Argentiinan jalkapallomaajoukkueen vaikeuksista on kirjoitettu yllinkyllin viimeisen reilun vuoden aikana. Albiceleste selvisi vain täpärästi ensi kesän MM-turnaukseen Lionel Messin viimeisessä karsintapelissä tekemän hattutempun ansiosta, mutta yleisesti ottaen esitykset ovat olleet kaikkea muuta kuin vakuuttavia.
Tiistai-iltakaan ei Argentiinan ryhtiliikkeestä anna signaalia, sillä joukkue romahti 2-4 -tappiolukemiin Nigeriaa vastaan johdettuaan ottelua jo kahdella maalilla.
Tälläkin kertaa Argentiinan tappio tuli ilman Messiä kentällä, mutta täysin varamiehisellä ryhmällä Jorge Sampaolin joukkue ei silti liikkeellä ollut. Pelasivathan avauskokoonpanossa muun muassa Javier Mascherano, Nicolas Otamendi, Angel Di María, Paulo Dybala ja joukkueen toisen maalin tehnyt Sergio Agüero.
Nigerian tehoista vastasivat ennen muuta valioliigapelaajat. Leicesterin Kelechi Iheanacho teki yhden maalin ja syötti kaksi, ja Arsenalin Alex Iwobi puolestaan maalasi kaksi kertaa. Niin ikään Leicesteriä edustava Ahmed Musa alusti Iwobin maaleista jälkimmäisen.
Can the world cup start already?
The last time I was this excited about a Nigerian match was the 2:2 friendly against Italy at Craven Cottage or so.
#ARGNIG
#RohrRoars
#Argentina
#Nigeria
The last time I was this excited about a Nigerian match was the 2:2 friendly against Italy at Craven Cottage or so.
#ARGNIG
#RohrRoars
#Argentina
#Nigeria
Wait! Nigeria Super Eagles beating Argentina? Wonderful. Let the world cup begin #argnig
Seuraa meitä myös Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä. Instagramissa näet kätevästi mielenkiintoisimmat uutisemme, Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa! Meidät löydät myös Snapchatista nimellä valioliiga.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Virallista: Harry Maguire jatkaa Manchester Unitedissa
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Alla kaksi peräkkäistä tappiota – näin Arsenal-vahti luo uskoa joukkueeseen
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Viktor Gyökeres palasi Lissaboniin – Sporting-luotsi avasi viime kesän tapahtumia
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
