Leicester-kärki haluaa vaihtaa maisemaa tammikuussa – Vieläkö Valioliigasta löytyy ottajia?
Kuva: Getty Images
Ranskalaislehti L’Expression kertoo, että Leicesterin hyökkääjä Islam Slimani toivoo päätyvänsä uuteen seuraan tammikuun siirtoikkunassa. Algerialainen saapui Leicesteriin kesällä 2016, mutta ei ole onnistunut vakiinnuttamaan asemaansa joukkueessa.
Tällä kaudella Slimani on mahtunut vain kerran Leicesterin avauskokoonpanoon. Lisäksi hän on päässyt viisi kertaa kentälle vaihtopenkillä aloitettuaan. Carabao Cupin kolmessa ottelussa Leicesterin seurahistorian kallein hankinta on tehnyt neljä maalia.
Ranskalaislehden mukaan Leicesterin uusi manageri Claude Puel haluaa kuitenkin nähdä Slimanin vielä kunnolla tositoimissa ennen kuin tekee päätöksen tämän tulevaisuudesta.
Leicesterin uskotaan pohtineen Slimanin myyntiä jo viime kesänä, mutta korkea hintalappu säikäytti potentiaalisina ostajina pidetyt Watfordin ja Newcastlen pois apajilta. Leicester halusi hinnan nousevan mahdollisimman lähelle 30 miljoonaa puntaa, jonka se itse maksoi Slimanista Sporting Lissabonille vuotta aiemmin.
Lähde: Leicester Mercury
Seuraa meitä myös Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä. Instagramissa näet kätevästi mielenkiintoisimmat uutisemme, Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa! Meidät löydät myös Snapchatista nimellä valioliiga.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta