Liverpoolin kolmen maalin johto suli Sevillassa – lohkovoitto jäi muutaman minuutin päähän
Kuva: Getty Images
Liverpool oli vain muutaman minuutin päässä Mestarien liigan E-lohkon voitosta tiistaina Sevillassa. Kotijoukkue nousi huimalla kirillä kolmen maalin takaa 3–3-tasapeliin.
Liverpoolin pelinopeus oli avausjaksolla täyttä myrkkyä Sevillalle, joka ei ole hävinnyt pitkään aikaan kotiyleisön edessä. Roberto Firmino teki kaksi maalia ja Sadio Mané yhden.
Palloa pitänyt Sevilla tuli toiselle puoliajalle kuin uudesti syntyneenä. Wissam Ben Yedder nosti joukkueen kahdella osumallaan maalin päähän, ja Guido Pizarro huipensi kirin erotuomarin antamalla lisäajalla.
Lohkon toisessa kamppailussa Spartak joutui tyytymään kotonaan 1–1-pistejakoon jumboryhmä Mariboria vastaan. Päätöspelit pelataan Suomen itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta, jolloin Liverpool isännöi Spartakia ja Sevilla matkustaa Mariborin vieraaksi.
Liverpoolilla on viiden kierroksen jälkeen yhdeksän pistettä. Sevilla on kahdeksassa pisteessä ja Spartak kuudessa pisteessä.
Liverpool sai otteluun täydellisen alun ja hyödynsi heti ensimmäisen erikoistilanteensa reilun minuutin pelin jälkeen. Georginio Wijnaldum jatkoi pallon takatolpalle Philippe Coutinhon kulmapotkun jälkeen, ja taustalta noussut Firmino siirsi sen sisään.
Sevillan tasoitus oli erittäin lähellä vajaan 20 minuutin kohdalla. Nolito harhautti itselleen tekopaikan, mutta Liverpool-vahti Loris Karius torjui pallon tolppaan. Heti seuraavassa hyökkäyksessä Ben Yedder laukoi pallon hieman ohi maalin.
Liverpool rokotti isäntiä toistamiseen kulmapotkusta, kun takana oli 21 minuuttia. Kuvio oli lähes identtinen kuin avausosumassa – Coutinho antoi pallon maalin eteen, ja Mané puski sen verkkoon Firminon pienen nikkauksen jälkeen.
8 - Sadio Mané is the 8th different player to score in the Champions League for Liverpool this season; no side have currently had more goalscorers in the competition in 2017-18. Spread.
Mestarien liiga 21.11.
Lohko E Spartak – Maribor 1–1 (0–0) 1–0 Zé Luís (82 min) 1–1 Jasmin Mešanović (90 min) Sevilla – Liverpool 3–3 (0–3) 0–1 Roberto Firmino (2 min) 0–2 Sadio Mané (22 min) 0–3 Roberto Firmino (30 min) 1–3 Wissam Ben Yedder (51 min) 2–3 Wissam Ben Yedder rp. (60 min) 3–3 Guido Pizarro (90+3 min) Lohko F Manchester City – Feyenoord 1–0 (0–0) 1–0 Raheem Sterling (88 min) Napoli – Shahtar Donetsk 3–0 (0–0) 1–0 Lorenzo Insigne (56 min) 2–0 Piotr Zielinski (81 min) 3–0 Dries Mertens (83 min) Lohko G Besiktas – Porto 1–1 (1–1) 0–1 Felipe (29 min) 1–1 Anderson Talisca (41 min) Monaco – RB Leipzig 1–4 (1–4) 0–1 Jemerson om. (6 min) 0–2 Timo Werner (9 min) 0–3 Timo Werner rp. (31 min) 1–3 Radamel Falcao (43 min) 1–4 Naby Keïta (45 min) Lohko H APOEL Nicosia – Real Madrid 0–6 (0–4) 0–1 Luka Modrić (23 min) 0–2 Karim Benzema (39 min) 0–3 Nacho Fernández (41 min) 0–4 Karim Benzema (45 min) 0–5 Cristiano Ronaldo (49 min) 0–6 Cristiano Ronaldo (54 min) Dortmund – Tottenham 1–2 (1–0) 1–0 Pierre-Emerick Aubameyang (31 min) 1–1 Harry Kane (49 min) 1–2 Son Heung-min (76 min)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
