Surkean Evertonin valmentaja haukkui pelaajansa – Englannissa nähty yhtä huono saldo 22 vuotta sitten

Everton on vetänyt kauden aivan vihkoon.
Valioliigassa Everton on 12 kierroksen jälkeen sijalla 16. Eurooppa-liigassa on mennyt vielä huonommin.
Everton hävisi eilen illalla Eurooppa-liigan lohkovaiheen viidennellä kierroksella Atalantalle kotonaan rumasti 1-5. Joukkue on jo tässä vaiheessa kautta hävinnyt kaikki kilpailut mukaan lukien enemmän kotiotteluitaan (5) kuin koko viime kaudella.
Nähdynlaista menoa ei ole todistettu Englannissa aikoihin. 1-5-tappio Eurooppa-liigan kotiottelussa on englantilaisseuran suurin sitten maaliskuun 1996. Tuolloin Nottingham Forest jäi samoin lukemin Bayern Münchenin jyrän alle silloisessa UEFA Cupissa.
Everton on viiden kierroksen jälkeen E-lohkossa viimeisenä. Joukkue on saanut kasaan tasan yhden pisteen. Näin huonosti on englantilaisseura pelannut europelien lohkovaiheen viimeksi kaudella 1995-96.
Ottelun jälkeen Evertonin väliaikaisluotsina toimivaa David Unsworthia ei hymyilyttänyt. Avauskokoonpanoon oli tehty useita vaihdoksia viime viikonloppuun verrattuna. Kovin moni ei näytönpaikkaansa hyödyntänyt.
– Pyysin pelaajia tekemään minulle valinnan vaikeaksi, etten voisi jättää heitä ulos ensi sunnuntain kokoonpanosta. Suuri osa pelaajista taisikin tehdä valintani helpoksi, Unsworth sanoi lehdistölle.
– Se mitä en voi tehdä, on kantaa pelaajia reppuselässä. Kun paras pelaaja on 18-vuotias [Beni Baningime], joka on pelannut vain kourallisen ykkösjoukkueen otteluita, se kertoo kaiken oleellisen.
– Noin halpoja maaleja ei voi päästää. Kun puetaan oman seuran paita päälle, on pelattava ylpeydellä ja yritettävä kaikkensa. Tänään he eivät antaneet. Se on suuri pettymys.
– Peli oli merkityksetön jo ennen alkuvihellystä, mutta sanoin pelaajille ennen peliä, että fanimme ovat maksaneet tästä hyvästä. He joutuivat lähtemään pois paha maku suussaan, niin minäkin.
Kovin moni fani ei ollut jaksanut raahautua paikalle seuraamaan murheellista näytelmää. Reilu 40 000 katsojaa vetävällä Goodison Parkilla oli eilen vain reilu 17 000 silmäparia.
Unsworthille ruma kotitappio oli iso takaisku myös henkilökohtaisesti. Everton potki päävalmentaja Ronald Koemanin pois noin kuukausi sitten eikä ole vieläkään nimennyt miehelle varsinaista seuraajaa. Unsworth on sanonut haluavansa pestin pysyvästi itselleen. Eräs toimittaja kysyi Unsworthilta, pelasivatko pelaajat tahallaan huonosti eilen, ettei Unsworthia palkattaisi.
– Toivon että eivät. Olen astunut esiin ja sanonut, että haluan päävalmentajaksi [pysyvästi]. Se ei muutu mihinkään. Mutta samaan aikaan on oltava pelaajien tuki.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Romano: Bournemouth-tähden sopimuksessa ulosostopykälä
- John Obi Mikel: Roman Abramovitš olisi jo antanut potkut Enzo Marescalle
- Liverpool lainasi puolustajansa Irlantiin
- Chelsea lainaa nuoren hyökkääjänsä Brasiliaan
- Arsène Wenger ei usko Arsenalin voittavan mestaruutta: ”Rukoilen sen puolesta, mutta…”
- Saako Paul Pogba uuden mahdollisuuden? ”On epätoivoinen”
- Arsenalille lätkäistiin sakot – syynä pelaajien käytös
- Onko Manchester Unitedin valmentaminen liian iso pala Rúben Amorimille? ”Hän ei ymmärrä”
- Gary Neville kaatoi täyslaidallisen Rúben Amorimin niskaan: ”Rikotaan kaikkia sääntöjä”
- Michael Owen haukkui kolme Man Unitedin pelaajaa maanrakoon: ”Eivät tee mitään”
- Saako Paul Pogba uuden mahdollisuuden? ”On epätoivoinen”
- Onko Manchester Unitedin valmentaminen liian iso pala Rúben Amorimille? ”Hän ei ymmärrä”
- Michael Owen haukkui kolme Man Unitedin pelaajaa maanrakoon: ”Eivät tee mitään”
- Gary Neville kaatoi täyslaidallisen Rúben Amorimin niskaan: ”Rikotaan kaikkia sääntöjä”
- Arsène Wenger ei usko Arsenalin voittavan mestaruutta: ”Rukoilen sen puolesta, mutta…”
- Arsenalille lätkäistiin sakot – syynä pelaajien käytös
- Liverpool lainasi puolustajansa Irlantiin
- Chelsea lainaa nuoren hyökkääjänsä Brasiliaan
- Gary Neville: Vain yksi Manchester Unitedin pelaaja mahtuisi Tottenhamin avaukseen
- John Obi Mikel: Roman Abramovitš olisi jo antanut potkut Enzo Marescalle