Valioliigaluotsi vihjaa tuomaripelistä – ”Jo kolmas kerta Arsenalia vastaan – minun maailmassani se on outoa”
Kuva: Getty Images
Arsenal onnistui nipistämään täydet pisteet viikonloppuna Burnleyn vieraana. 1-0-voittoon johtanut rangaistuspotku on aiheuttanut eripuraa.
Pallo vietiin lisäajalla pilkulle, kun erotuomari katsoi Burnley-pelaajan rikkoneen Aaron Ramseya. Alexis Sánchez iski pallon maaliin, ja Arsenal voitti pelin. Ottelun jälkeen Burnleyn päävalmentaja Sean Dyche sanoi ensin, ettei hän halua juuri kommentoida tilannetta (lue Dychen lausunto tästä). Myöhemmin mies ei kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta.
– Jää paha maku suuhun, kun tuollaisen esityksen jälkeen joutuu lähtemään kotiin tyhjin käsin, Dyche sanoi.
– Kolmas kerta kun noin on tapahtunut [Arsenalia vastaan]. Kaikilla kolmella kerralla tuomari on ollut osallisena. Minun maailmassani se on outoa.
Viime tammikuussa Arsenal voitti Burnleyn 2-1. Voittomaalin iski silloinkin rangaistuspilkulta Alexis Sánchez – lisäajan kahdeksannella minuutilla. Viime vuoden lokakuussa Laurent Koscielny puolestaan teki 1-0-voittomaalin Burnleya vastaan kolmannella lisäaikaminuutilla. Joidenkin mielestä tuo maali syntyi käsivirheen seurauksena.
– Nyt tuossa tilanteessa oli kyllä kontakti, mutta [Ramsey] ei olisi ehtinyt palloon. Pallo oli menossa rajan yli. Ehkä se oli rankkarin paikka, mutta missään vaiheessa ei edes ajateltu, että ehkei sitä pitäisi viheltää.
– Isot seurat tuntuvat saavan niille sopivia päätöksiä. En tiedä, onko se fakta, mutta haluaisin keskustella tilastoista jonkun asiantuntijan kanssa. Luulenpa, että se oli aika epätodennäköistä, että tuo tilanne olisi tuomittu meidän hyväksemme. Siitä voi jokainen vetää omat johtopäätöksensä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Crystal Palacelle tuttu vastustaja pudotuspeleihin – aiemmin kävi kohtalokkaasti
- Eurooppa-liigan neljännesvälieräparit arvottu – tässä Aston Villan ja Nottingham Forestin vastustajat
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu
- Fantasy Premier League: GW 28 – katso parhaat puolustajat peliviikkoon 31 asti
- West Hamilla vain yksi tavoite loppukaudella: ”Suurin motivaatiomme”
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Sport: Chelsea-hyökkääjän siirtopyyntöväitteet eivät pidä paikkaansa
- Toimittaja: Jesse Lingard löysi uuden seuran
- Igor Tudor ei mainitse yhtä sanaa Tottenham-pelaajille: ”En siksi, että se olisi jotain liian pelottavaa…”
- Valioliigassa pamahti iso päävalmentajasopimus
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Toimittaja: Jesse Lingard löysi uuden seuran
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Manchester Unitedin pelaajaa: ”Yksi koko Valioliiga-kauden parhaimmista hankinnoista”
- Victor Osimhen haluaa välttää Liverpoolin Mestarien liigassa: ”Jos totta puhutaan…”
- Igor Tudor ei mainitse yhtä sanaa Tottenham-pelaajille: ”En siksi, että se olisi jotain liian pelottavaa…”
- Sport: Chelsea-hyökkääjän siirtopyyntöväitteet eivät pidä paikkaansa
- Senne Lammens otti kantaa Valioliigan pelilliseen trendiin: ”Tiettyä rajaa ei voi ylittää…”
- West Hamilla vain yksi tavoite loppukaudella: ”Suurin motivaatiomme”