Englannilla huikea tilastohistoria Belgiaa vastaan – samassa MM-lohkossa myös täysin uusi tuttavuus
Englanti sai hetki sitten suoritetussa MM-kisojen lohkoarvonnassa vastustajikseen Belgian, Tunisian ja MM-debytantti Panaman. Arpaonnen voi todeta olleen sen kannalta suotuisa, sillä etenkin kolmos- ja neloskoreista vastukset ovat etukäteen ajateltuna helpoimmasta päästä.
CONCACAF:in karsinnan kolmoseksi ennen Hondurasia ja USA:ta sijoittunut Panama on Englannille täysin uusi tuttavuus, sillä maat eivät ole kohdanneet A-maajoukkuetasolla vielä kertaakaan.
Tunisian Englanti puolestaan kohtasi MM-kisoissa myös 20 vuotta sitten. Tuolloin Three Lions nappasi 2-0 -voiton Alan Shearerin ja Paul Scholesin maaleilla.
Belgian kanssa Englanti on ottanut yhteen luonnollisesti paljon useammin. Keskinäisiä kohtaamisia löytyy historiasta yhteensä 21, ja Englanti on hävinnyt näistä vain yhden. Tuonkin tappion se koki jo ennen toista maailmansotaa vuonna 1936. Muista otteluista Englanti on voittanut 15, ja viisi kertaa on pelattu tasan.
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna