Mestaruusjuna sen kuin puksuttaa – Manchester City ei vain suostu häviämään
Kuva: Getty Images
Sarjakärki Manchester City sai Valioliigan 15. kierroksen päätösottelussa vieraakseen putoamisviivan alla majailevan West Hamin, joka oli äskettäin saanut managerikseen David Moyesin. Ennakkoasetelmat olivat jo yksistään sarjataulukon perusteella päivänselvät.
Manchester Cityn avauksessa pelasi ensimmäistä kertaa tällä kaudella Eliaquim Mangala John Stonesin parannellessa takareisivammaansa. West Hamin tolppien välissä kauden ensimmäiseen liigapeliinsä puolestaan asteli Adrían, sillä lainalle Hammersiin täksi kaudeksi siirtynyt ykkösvahti Joe Hart ei emäseuraansa vastaan pelaa.
West Hamin loukkaantumistilanne ei altavastaajan haastetta helpottanut, sillä sivuun olivat jääneet Chichariton ja José Fonten lisäksi ottelun alla myös Andy Carroll ja Winston Reid.
Säpinä alkoi jo pelin toisella minuutilla, kun kotiyleisö vaati erotuomarilta turhaan rankkaria. Vaikka käsivarteenkin osuikin kevyt nykäisy, meni Raheem Sterling varsin helposti maihin.
Viisi minuuttia myöhemmin vierasjoukkue West Ham oli lähellä päästä iskemään, kun Michail Antonio oli unohtunut kulmapotkussa takatolpalle vapaaksi. Antonio ei kuitenkaan ehtinyt aivan kunnolla palloon, ja jatko meni vähän maalin ohi.
Kun ottelu oli vanhentunut 25 minuuttia, tykitti David Silva todella tarkasti rangaistusalueen kulmasta. Adrían oli kuitenkin hereillä, ja tippasi vedon ylänurkasta kulmapotkuksi.
Kymmenen minuutia myöhemmin Silva itse töpeksi kahteen otteeseen puolustuspäässä ja Manuel Lanzini pääsi kuin varkain maalipaikkaan. Ederson kuitenkin torjui West Hamin ensimmäisen maalia kohti tulleen laukauksen kulmapotkuksi.
Muutamaa minuuttia ennen taukovihellystä West Ham sai jobinpostia, kun Cheikhou Koyate loukkasi takareittään ja joutui tulemaan vaihtoon. Kentälle juoksi Diafra Sakho.
Avausjakson viimeiseksi tilastomerkinnäksi jäi kuitenkin maali, mutta monien yllätykseksi vierasmaali. West Ham iski ovelasta kulmapotkukuviosta, kun Angelo Ogbonna unohtui vapaaksi City-puolustuksen keskelle ja pääsi puskemaan Hammersin johtoon. Maali oli Italian maajoukkueestakin tutulle topparille ensimmäinen top 5 -liigoissa.
144 - Angelo Ogbonna's goal was his first ever in one of the big five European leagues, in what is his 144th appearance. Shocked.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
