Ex-työtoveri: ”Vain oman pojan häät ja David De Gea saivat Sir Alex Fergusonin jättämään Unitedin pelin väliin”

27-vuotiaalla David De Gealla on meneillään jo seitsemäs kausi Manchester Unitedin ykkösvahtina Old Traffordilla. Espanjalaisesta on kuin onkin tullut Iker Casillasin manttelinperijä maajoukkueessa, ja Valioliigassa otteet ovat kohentuneet vuosi toisensa jälkeen.
Lauantain huippuottelussa Arsenalia vastaan De Gea esitti koko joukon paraatipelastuksia ja johdatti Unitedin 3-1 -voittoon. De Gean 14 torjuntaa yhdessä ottelussa sivusivat jopa valioliigaennätystä. Viimeistään tuon näytöksen jälkeen kuultiin yhä useampia vakuuttuneita kannanottoja siitä, kuinka De Gea on maailman tämän hetken paras maalivahti.
Sir Alex Fergusonin näkemys piti
Sir Alex Ferguson otti aikanaan vuonna 2011 tietoisen riskin, kun hän satsasi 19-vuotiaaseen Atlético Madridin kasvattiin peräti 17 miljoonaa puntaa. Suuri summa nuoresta maalivahdista etenkin tuohon maailman aikaan. Sir Alex kuitenkin tiesi, mitä teki – jälleen kerran. Se on nähty viimeistään nyt.
Manchester Unitedin entinen maalivahtivalmentaja Eric Steele on kertonut Daily Mailille siitä, kuinka palavasti Ferguson De Gean joukkueeseensa halusi.
– Muistan Sir Alex Fergusonin jättäneen väliin vain kaksi Unitedin ottelua. Hän jäi pois Manchesterin derbystä vuonna 2000 poikansa häiden takia. Entä se toinen kerta? Se oli, kun hän lähti tarkkailemaan loistavaa David de Geaa, Steele kirjoittaa.
65 minuutissa Sir Alex tiesi, että De Gea olisi oikea mies
– Minä tulin Unitediin vuonna 2008 ja siitä hetkestä alkaen tiesimme, että meidän täytyi valmistautua Edwin Van Der Sarin lopettamiseen. Olin vakuuttunut siitä, että 19-vuotias De Gea oli oikea mies korvaamaan hänet.
– Näytin Sir Alexille kolme minuuttia pitkän DVD-koosteen. Sitten menimme katsomaan Atlético Madridin ottelua Valenciaa vastaan samana iltana, kun United kohtasi Scunthorpen Liigacupissa, Steele muistelee.
– 65 minuutissa Sir Alex tiesi, että De Gea olisi oikea mies. David osoitti tekniikkaa, keskittymistä ja refleksejä. Hän teki yhden huipputorjunnan ruuhkan takaa tulleeseen vetoon.
– Oli rohkea päätös sijoittaa 17 miljoonaa puntaa 19-vuotiaaseen maalivahtiin. Sir Alex oli aiemmin ollut kärsivällinen kenttäpelaajien suhteen, mutta nyt hän teki niin ensimmäistä kertaa maalivahdin kanssa.

– Davidin fysiikkaa epäiltiin, mutta emme koskaan muuttaneet hänen ohjelmaansa. Tiesimme, että voima tulisi aikanaan. Sir Alex ja minä kannustimme häntä koko ajan. Sir Alex ei kritisoinut häntä kertaakaan. Hän lepuutti De Geaa joskus, muttei ikinä huutanut hänelle tai loukannut häntä, Steele vakuuttaa.
– Ja katsokaa Davidia nyt! Hänen erikoisvahvuutensa on aina ollut hänen rauhallisuutensa ja lauantaina, kaiken rangaistusalueen säpinän keskellä, hän oli itse rauhan tyyssija. Hän on kentän rauhallisin mies.
– Hän tekee kaikenlaisia torjuntoja ja hallitsee rankkarialuetta. Hän on maailman paras maalivahti. Englannissa vain Thibaut Courtois pääsee lähelle, mutta David on paras.
– Hän ansaitsee tulla mainituksi samassa lauseessa Peter Schmeichelin kanssa. Miettikää: Peter siirtyi Unitediin 27-vuotiaana ja Edwin 35-vuotiaana. David on 27-vuotiaana vasta lähestymässä parhaita vuosiaan. Uskokaa tai älkää, hänestä tulee vieläkin parempi, Steele lupailee.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Arsenal putosi Mestarien liigasta – Arteta: ”Ansaitsimme niin paljon enemmän”
- Antony saattaa jäädä Betisiin – seurapomo: ”Jos pelaaja auttaa meitä…”
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla
- Arsenal putosi Mestarien liigasta – Arteta: ”Ansaitsimme niin paljon enemmän”
- Antony saattaa jäädä Betisiin – seurapomo: ”Jos pelaaja auttaa meitä…”