Valioliigajoukkueelle takaisku: puolustaja kaksi kuukautta sivussa – ”Nivunen ihan hajalla”
Kuva: Getty Images
Stoke joutuu tulemaan seuraavat kaksi kuukautta toimeen ilman Bruno Martins Indiä. Joukkueen päävalmentaja Mark Hughes vahvisti asian lehdistötilaisuudessa.
Martins Indi loukkasi nivusensa viime viikonlopun ottelussa Swanseaa vastaan.
– Bruno, kuten pelkäsimme, on näillä näkymin sivussa jonkin aikaa, Hughes aloitti.
– Hänen nivusensa on ihan hajalla. Sen saattoi havaita heti kun loukkaantuminen tapahtui, koska hänellä oli suuria kipuja.
– Hän on jo aloittanut kuntoutuksen, mutta siitä tulee pitkä prosessi. Huonoin skenaario on kahdeksan viikkoa. Toivomme, että hän palaa ennen sitä. Katsotaan, miten käy.
Martins Indi aloitti uransa Stokessa lainalla kaudella 2016-17, jolloin hän muodosti erinomaisen toppariparin Ryan Shawcrossin kanssa. Viime kesänä Stoke osti miehen itselleen Portosta.
Kuluva kausi ei ole mennyt ihan niin hyvin. Stoke on siirtynyt monen muun joukkueen tavoin kolmen miehen alakertaan, ja Martins Indi on jäänyt hieman paitsioon. Hollannin maajoukkuepuolustaja on pelannut tällä kaudella kahdeksan ottelua Valioliigassa ja kaksi Liigacupissa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eddie Howe joutui tuskalliseen piinapenkkiin – Newcastle-luotsi on nyt tiukassa paikassa
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa
- Di Marzio: Arsenal-hyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Jürgen Klopp povaa Florian Wirtzistä MM-kisojen tähteä
- Fantasy Premier League: GW 35 – tässä parhaat pelaajat kauden loppusuoralle
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- Manchester United julkaisi tärkeän pelaajasopimuksen
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Andoni Iraolasta