Huippusuositun komediasarjan näyttelijä omistaa osan valioliigaseurasta
Kuva: Getty Images
Valioliigan häntäpäässä pyristelevä Swansea koki vuonna 2016 merkittävän omistajapohjan muutoksen, kun Steve Kaplanin ja Jason Levienin johtama ryhmittymä osti 68 prosentin osuuden seuran osakkeista. Ryhmittymään kuuluu kaikkiaan 27 sijoittajaa, ja nyt BBC on paljastanut, että joukossa on myös jokunen julkisuuden henkilö.
Kenties tunnetuin Swansea-omistaja on komediasarja Officen yhdysvaltalaisversiossa näytellyt Mindy Kaling. Kaling toimi myös Officen käsikirjoittajana ja sai sittemmin myös oman tv-sarjansa ”Mindy Projectin”.
Kalingin lisäksi joukosta löytyy pari muutakin julkisuuden henkilöä. Jalkapallon ystäville tutuin on varmasti Yhdysvaltain jalkapallon legenda Landon Donovan. Lisäksi sijoittajaryhmään kuuluu myös NFL-seura Los Angeles Ramsin osaomistaja Chip Rosenbloom.
Kaupan vahvistumisen aikoihin Swansean arvoksi määriteltiin 110 miljoonaa puntaa eli noin 125 miljoonaa euroa. Ostajaryhmä maksoi osakkeistaan tuolloin vajaat 75 miljoonaa puntaa eli 85 miljoonaa euroa. Kalingin osuus summasta oli tuolloin 1 %, Rosenbloomin 6,4 prosenttia ja Donovanin 0,4 prosenttia.
Pääomistajat Kaplan ja Levien omistavat kahdestaan vajaat 30 prosenttia ryhmittymän osakkeista. 21,1 % kaikista seuran osakkeista on silti edelleen Swansean kannattajayhdistyksen omistuksessa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä