Valioliigan syyskauden Top 10 -parhaat pelaajat – Manchesterin ylivoimaa
Kuva: Getty Images
Kummoistakaan sarjataukoa ei Valioliigassa vietetä, mutta vuosi 2017 on jo niin vahvasti loppusuoralla, että nyt on hyvä hetki nostaa framille syyskauden parhaita onnistujia. Koska olemme täynnä joulumieltä, paisutetaan Top 5 -listaus saman tien Top 10:ksi.
10. Pascal Gross, Brighton – Valioliigadebytantti Brighton hankki 26-vuotiaan saksalaisen Ingolstadtista vaivaisen 3 miljoonan euron siirtosummalla, ja tuli tehneeksi yhden kauden parhaista pelaajakaupoista.
Gross on ollut mukana lähes kaikessa, mitä Brighton on saanut hyökkäyspäässä aikaan. Väsymätön työmyyrä antaa erinomaisia erikoistilanteita, löytää syöttörakoja pelitovereilleen ja pystyy itsekin viimeistelemään. Yksi sarjan tärkeimmistä pelaajista omalle joukkueelleen.

-
- – Belgialainen De Bruyne on ollut David Silvan ohella toinen
-
- -orkesterin kapellimestari, ja luovuudessaan ja mielikuvituksellisuudessaan kenties vielä yhden askeleen pidemmällä. De Bruyne johtaa Valioliigan syöttötilastoa, ja on antanut aivan ylivoimaisesti eniten läpisyöttöjä kaikista sarjan pelaajista. Mikäli kausi päättyy Cityn mestaruusjuhliin, on De Bruyne erittäin vahva ehdokas sarjan parhaan pelaajan palkintoon.

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta

- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”