Valioliigassa ottelutahti kirisyy, kun muissa maissa levätään – pelaajalta ehdotus koskien talvitaukoa

Valioliiga-joukkueilla on tällä hetkellä käynnissä yksi kauden kiireisimmistä ajanjaksoista. Osalla joukkueista on neljä ottelua kymmenen päivän sisällä ja erikoisen tilanteesta tekee se, että samaan aikaan muissa Euroopan huippusarjoissa vietetään talvitaukoa.
Valioliigan joulun ja uudenvuoden ajan ohjelma on jakanut paljon mielipiteitä. Osa on sitä mieltä, että näissä otteluissa on niin vahvat perinteet, ettei niistä voi luopua, mutta osan mielestä tauon puuttuminen näkyy pelaajien otteissa muun muassa kevään ratkaisevissa europeleissä ja mahdollisesti myös kesän arvokisoissa.
Brightonin Liam Rosenior kirjoitti aiheesta erinomaisen kolumnin The Guardianille ja hän toi esiin vaihtoehdon, joka mahdollistaisi sekä perinteikkäät ottelut että pelaajien tarvitseman tauon.
– MM-kisat pelataan kesällä ja jo nyt keskustellaan siitä, että Englannin pääsarja on ainoa huippusarja, jossa ei vietetä talvitaukoa ja mietitään, tulevatko pelaajat olemaan liian väsyneitä edustamaan maataan optimaalisella tasolla.
– En voisi kuvitella joulua Englannissa ilman jalkapalloa. Samaan aikaan olen puhunut lukuisten pelaajien kanssa, jotka ovat pelanneet ulkomailla ja he ovat järkyttyneet otteluiden määrästä Britanniassa kyseisenä aikana. Jokainen heistä on sanonut, että talvitauko on avainasemassa, jotta he pystyvät pelaamaan optimaalisella tasolla kauden jälkimmäisen puolikkaan.
– Meidän tulisi esitellä talvitauko, mutta ei perinteiden kustannuksella, jotka tekevät sarjastamme ainutlaatuisen. En näe mitään ongelmaa siinä, että pitäisimme taukoa uuden vuoden kahtena ensimmäisenä viikkona. Se mahdollistaisi pelaajien valmistautumisen tulossa olevaan pitkään ja uuvuttavaan ajanjaksoon.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Mail Sport: David Moyes todistajaksi valioliigatähden oikeudenkäynnissä
- Thomas Tuchel haluaa korjata tämän ongelman Englannin maajoukkueessa: ”Tunsin sen pelaajien harteilla”
- Mikel Merino sai tietää uudesta pelipaikastaan vain hetki ennen aloituspotkua: ”Tekivät sen tarkoituksella”
- Betis haluaa pitää Antonyn riveissään – valmis maksamaan suuremman osan pelaajan palkasta
- West Ham teki rahakkaan tarjouksen Angel Gomesille
- Mauricio Pochettino haluaa palata jonain päivänä Tottenhamiin
- Toimittaja: Virgil van Dijk kiinnostunut siirtymään MLS:ään
- Arsenal neuvottelee jatkosopimuksesta Bukayo Sakan kanssa
- Guardian: Lucas Paquetá ei usko saavansa rangaistusta – Englannin jalkapalloliitto hakee elinikäistä pelikieltoa
- Atlético kiinnostunut Liverpoolin Darwin Núñezista