Virallista: Englantilaisseura sai mielenkiintoisen vahvistuksen – hylkäsi Real Madridin tarjouksen

Rafa Mir on siirtynyt Valenciasta Mestaruussarjassa pelaavan Wolvesin riveihin. Valencia virallisti siirron verkkosivuillaan.
– Valencia on päässyt keskiviikkona yhteisymmärrykseen Wolvesin kanssa Rafa Mirin siirrosta. Valencia haluaa kiittää Mirin etappia seuran pelaajana ja toivoo Mirille kaikkea parasta uudessa seurassaan, tiedotteessa sanottiin.
20-vuotias murcialaiskärki sai varsin kyseenalaista mediahuomiota alkukaudesta, kun hyökkääjä ei suostunut allekirjoittamaan uutta jatkosopimusta Valencian kanssa, jonka vuoksi seura ei peluuttanut lupaavaa hyökkääjäänsä edustusjoukkueessa.
Kookas kärki on iskenyt tällä kaudella Segunda B:ssä Valencian B-joukkueelle 19 ottelussa 15 täysosumaa. Mirin huhuttiin siirtyvän tammikuussa Real Madridin riveihin ja madridilaisseura tekikin Valencialle jo Miristä tarjouksen, mutta hyökkääjä päätti lopulta siirtyä Wolvesin paitaan.
Wolvesissa Mir kohtaa entisen valmentajansa Nunon, joka aikoinaan nosti nuorukaisen Valencian edustusjoukkueeseen korvaamaan penkitettyä Álvaro Negredoa. Mirin agenttina toimiva Jorge Mendes on tiettävästi hyvissä väleissä Nunon kanssa ja superagentiksi kutsuttu Mendes on ollutkin suurena välikätenä Mirin Wolves-kaupassa.
Ensi kaudella hyvin todennäköisesti Valioliigassa pelaava Wolves maksoi Valencialle Miristä noin kaksi miljoonaa euroa.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Newcastle upeaan voittoon PSG:stä Mestarien liigassa
- Tässä on koko Englannin tehottomin joukkue – rikkoi juuri kyseenalaisen ennätyksen
- Toimittaja: Loistavan alkukauden pelannut Brighton-tähti tekee jatkosopimuksen
- Valtavia minuutteja pelannut Bukayo Saka loukkaantui – Thierry Henry: ”Tämä ei ole kritiikkiä Artetaa kohtaan, mutta…”
- Andy Carroll toivoi epäonnistuvansa Liverpoolin lääkärintarkastuksessa: ”Yhtäkkiä löysin itseni helikopterista”
- Guardian: Erik ten Hag ei ole potku-uhan alla
- Chelsea-kapteeni Reece James sai pelikiellon ja yli 100 000 euron sakot
- Jürgen Klopp otti kantaa VAR-kohuun – toivoo uusintaottelua
- Newcastle-tähti yrittää pysäyttää illalla poikansa idolin: ”Hänellä on pakkomielle Mbappésta”
- Frank Lampard on kiinnostunut huippupestistä Skotlannissa
- Riittääkö termi ”nolo” kuvaamaan tätä? Valioliiga julkisti Liverpoolin maalin hylkäämiseen johtaneen VAR-keskustelun
- Manchester United buuattiin kentältä – näin kommentoi Erik ten Hag
- Manchester Unitedin legendoilta täyslaidallinen joukkueen puolustamiselle – ”Se on noloa”
- Arsenalin nuori tähti loukkaantui taas – Mikel Arteta ei kadu peluuttamista
- Jürgen Klopp otti kantaa VAR-kohuun – toivoo uusintaottelua
- Liverpoolin valitus hylättiin – pelikielto pysyy voimassa
- Chelsea-kapteeni Reece James sai pelikiellon ja yli 100 000 euron sakot
- Newcastle-tähti yrittää pysäyttää illalla poikansa idolin: ”Hänellä on pakkomielle Mbappésta”
- Arsenal ja Man United pettyivät Mestarien liigassa
- Pep Guardiola vertasi nykyjalkapallon tilannetta pikaruokaan: ”Luuletteko että meillä on aikaa prosesseihin?”