Elinikäinen porttikielto törkeistä herjoista? – ”Uskomme, että oikeamieliset kannattajat ymmärsivät pelaajan reaktion”
Tiistai-illan ottelussa West Ham-West Bromwich nähtiin erikoinen episodi, kun vierasjoukkueen Jake Livermore kiipesi katsomoon keskustelemaan häntä ärsyttäneiden katsojien kanssa. Tilanne kuitenkin rauhoittui, kun Livermore ohjattiin pukukoppikäytävän uumeniin.
Keskiviikkona tehdyissä tutkimuksissa selvisi, että Livermoren sapen sai kiehumaan erityisesti yksi West Hamin kannattaja. Tuo henkilö on tunnistettu, ja tullee saamaan sanktionsa. Katsojan sanotaan pilkanneen Livermorea tämän vuonna 2014 synnytyksessä menehtyneestä vauvasta.
West Bromwich julkaisi keskiviikkona tiedotteen tapausta koskien:
– Tultuaan vaihtoon toisella puoliajalla, Jake sai kuunnella yleistä pilkkaa kotikannattajilta jättäen huutelun kuitenkin huomiotta. Hän kuitenkin lähestyi yhtä katsojaa, joka päätti kommentoida Jaken synnytyksessä kuollutta poikavauvaa, tiedote alkaa.
– Seura uskoo, että kaikki oikeamieliset jalkapallokannattajat ymmärtävät Jaken reaktion. Tilanne ei myöskään johtanut fyysiseen yhteenottoon ennen kuin Jake ohjattiin pukukoppiimme.
– Jake on suurenmoinen nuorukainen, jolla on seuran täysi tuki puolellaan. Hän on tehnyt selväksi, että tämä tiedote on hänen puoleltaan tämän onnettoman välikohtauksen päätepiste.
Livermore ei aio tehdä tapauksesta poliisiasiaa, mutta West Ham tulee luultavasti rankaisemaan törkeyksiä huudellutta katsojaa. Telegraphin mukaan jopa elinikäinen stadionporttikielto on mahdollinen.
Lähde: Sky Sports
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen