Tottenham pääsi tiistai-illan Swansea-otteluunsa kolme päivää vastustajaansa pidemmällä lepoajalla, mutta manageri Mauricio Pochettinon mielestä se ei voitokasta esitystä yksin selittänyt. Tänään on Tottenhamin vuoro kärsiä lyhyestä palautumisajasta, mutta suoraselkäisenä miehenä Pochettino ei nytkään kitise, vaan ottaa West Ham -pelin vaikean lähtöasetelman haasteena. – Siitä tulee pelaajille vaikeaa, mutta en aio valittaa, Pochettino sanoi toimittajille Sky Sportsin mukaan ennen Lontoon derbyä. – Lepäämme ottelua edeltävät 48 tuntia. Kierrätämme ehkä vähän kokoonpanoa, jotta saamme joukkueeseen tuoreita jalkoja. Tämä on hyvä tilaisuus käyttää koko kokoonpanon laajuutta. Se on tärkeää. Rehellisyyden nimissä on muistutettava siitä, että myös West Ham pelasi tiistaina, joten joukkueiden saama lepoaika on ollut yhtä lyhyt. Erikoinen otteluruuhka johtuu siitä, ettei West Hamia vastaan voitu pelata uudenvuodenaattona turvallisuussyistä. Tuolloin stadionin yleisökapasiteetti olisi jouduttu rajaamaan 43 000 katsojaan. – Tunnen hyvin tämän bisneksen ja tiedän, että silloin oli mahdotonta pelata. Jotkut joukkueet pelaavat tapaninpäivän jälkeen, mutta minä uskon, että pääsemme otteluun samassa kunnossa kuin West Hamkin, Pochettino lisäsi. – Valitsemme huolella 11 pelaajaa täynnä energiaa voittoa hakemaan. Tottenham putosi Liigacupista lokakuussa hävittyään West Hamille 2-3, vaikka se johti ottelua avausjakson jälkeen 2-0. Kalavelkojen makselusta tänään ei kuitenkaan ole kyse. – Tämä on Valioliigaa ja me tarvitsemme voittoa taistellaksemme paikasta neljän parhaan joukossa, Pochettino tähdentää. Harry Kane palannee tänään Tottenhamin avauskokoonpanoon, mutta Danny Rose lienee polvivamman takia sivussa.

LUE MYÖS: