Englannista kuuluu kummia.

Arsenalin Alexis Sánchezin siirtymistä Manchester Cityyn on pidetty jo käytännössä varmana asiana. Kyse on ollut lähinnä siitä, siirtyykö Sánchez tammikuussa vai vasta kesällä.

Nyt peliin on astunut uusi pelaaja: Cityn naapuri Manchester United.

Uutisoimme aiemmin toimittaja Gianluca Di Marzion väitteestä, jonka mukaan United olisi ollut yhteydessä Sáncheziin (lue tästä). The Guardianilla on vielä tuoreempaa kerrottavaa. Arvostetun brittilehden tietojen mukaan United on nimittäin jo tehnyt Arsenalille tarjouksen Sánchezista.

Useamman lähteen mukaan Sánchez olisi jo sopinut henkilökohtaisista ehdoista Cityn kanssa. City tiettävästi teki aiemmin tällä viikolla Arsenalille 20 miljoonan punnan (23 miljoonaa euroa) suuruisen tarjouksen, jotta pelaaja siirtyisi jo tammikuussa. Guardianin mukaan United on nyt kuitenkin nokittanut ja tehnyt arviolta 25 miljoonan punnan suuruisen tarjouksen.

[readmore from=Alexis-Sanchez]

Unitedin tarjous on Guardianin tietojen mukaan myös parempi, mitä tulee Sanchézin tuleviin tienesteihin. United-luotsi José Mourinho on vakuuttunut siitä, että hän onnistuu suostuttelemaan chileläisen Old Traffordille.

Guardian lisää vielä, että United olisi tarjonnut Arsenalille sellaistakin mahdollisuutta, että vaihtokaupassa toiseen suuntaan voisi matkata Henrikh Mkhitarjan. Siinä vain on sellainen ongelma, että Mkhitarjanin viikkopalkka on Arsenalin palkkarakenteeseen turhan korkea, 200 000 puntaa viikossa.

Arsenalille Unitedin kiinnostus lienee oikein tervetullut. Seura katsonee mielellään sivusta, kun pelaajasta saatava hinta nousee huutokaupan myötä.