Antonio Conte myöntää: Chelsea-pelaaja filmasi FA Cup -voitossa – ”Minun on oltava rehellinen”
Kuva: Getty Images
Chelsean manageri Antonio Conte myöntää, että espanjalainen laitahyökkääjä Pedro Rodríguez sukelsi keskiviikon FA Cupin ottelussa Norwichia vastaan saadakseen joukkueelleen rangaistuspotkun.
Pedroa, 30, sai filmauksestaan keltaisen kortin ja otti ottelun jatkoajalla vielä toisen varoituksen, joten hänet ajettiin suihkuun. Myös Chelsean brasilialaislaituri Willian ja espanjalaishyökkääjä Álvaro Morata saivat ottelussa varoitukset sukeltamisesta. Pedron tavoin myös Morata lensi pihalle ottelun jatkoajalla.
Chelsea voitti kuitenkin ottelun rangaistuspotkukilpailussa ja eteni kilpailun seuraavalle kierrokselle.
Conte puolusti ottelun jälkeen Williania ja Morataa, mutta myönsi Pedron yrittäneen huijata tuomaria.
– Minun on oltava rehellinen. Katsoin uudestaan ne kolme (sukellus)tilannetta Norwichia vastaan. Willianin tilanne oli hyvin selkeä. Se oli iso virhe tuomarilta. Moratan kohdalla kyse oli rikkeestä, ja siitä voi joko antaa tai olla antamatta pilkun, mutta siinä oli kontakti, joten se ei ollut sukellus, sanoi italialaismanageri Daily Mailin mukaan.
– Pedron kohdalla meidän on oltava rehellisiä ja hyväksyttävä se, että hän sukelsi. Hän on tarpeeksi älykäs ymmärtääkseen virheensä, ja tässä tapauksessa hän ymmärtää sen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Crystal Palace -kärki odottaa lupaa siirrolle – tästä homma kiikastaa
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Wirtz ja Ekitiké liekeissä – Liverpool murskasi Newcastlen
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Crystal Palace -kärki odottaa lupaa siirrolle – tästä homma kiikastaa
- Buuauksista hurmokseen – Chelsea nousi kahden maalin takaa 3–2-voittoon West Hamista
- Italian suurseura Curtis Jonesin perässä – Liverpoolilta selkeä vastaus
- Bukayo Saka loukkaantui lämmittelyssä – yllätysnimi nosti Arsenalin 4–0-voittoon Leedsistä
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen