Leeds ei ota murska-arvion saanutta uutta logoaan käyttöön? – Kuuden kuukauden työ valumassa hukkaan

Leeds julkaisi keskiviikkona ylpeänä seuran uuden logon. Se otettiin vastaan lähes huonoimmalla mahdollisella tavalla, sillä sosiaalisesta mediasta ei tuntunut löytyvän yhtään, jonka mielestä lopputulos olisi ollut edes kohtalainen.
Tilanteesta tekee kiusallisen se, että seura ilmoitti samalla, kuinka paljon se oli panostanut kyseiseen projektiin. ”Kuusi kuukautta tutkimustyötä ja 10 000 ihmistä konsultoitu”, kerrottiin Twitterissä.
Lukemista voi jo päätellä, ettei projekti ole ollut halpa,
6 months of research
10,000 people consulted
Ready for the next 100 years
Watch video
Kyseessä ei suinkaan ole ensimmäinen huonon vastaanoton saanut uusi logo. Yksi tuoreimmista tapauksista on italialaisseura Juventus.
Logon saama palaute ei kuitenkaan mennyt kuuroille korville. Leeds reagoi aiheeseen hyvinkin pian, sillä sen seurajohtoon kuuluva Angus Kinnear ilmoitti BBC Radio Leedsille, ettei tuota logoa välttämättä otetakaan käyttöön.
– Kun katsomme tänään saamaamme palautetta, on mielestäni selvää, että tekemämme konsultointiprosessi, jonka olimme varmoja tuottavan tulosta, ei ollut tarpeeksi laaja, Kinnear sanoi.
– On hyvin selvää, että meidän tulee uudelleen avata konsultointiprosessi ja se on se, mitä halusin tulla tänne tänään sanomaan.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”