Traagisesta lentoturmasta pian 60 vuotta – Manchester United valmistautuu muistopäivään
Manchester Unitedin pitkän historian synkimmästä hetkestä, Münchenin lentoturmasta tulee 6. helmikuuta kuluneeksi 60 vuotta. Lento-onnettomuudessa kuoli kaikkiaan 23 ihmistä, joista kahdeksan oli Unitedin pelaajia ja kolme joukkueen taustahenkilöitä.
United järjestää turman vuosipäivänä muistomessun Old Traffordilla. Tilaisuuteen kutsutaan erikseen kaikki yli 65-vuotiaat kausikortinhaltijat, mutta seuran mukaan kaikki kannattajat ovat myös tervetulleita.
Tilaisuus alkaa paikallista alkaa klo 14.45. Minuutin hiljainen hetki pidetään klo 15.04 – samalla kellonlyömällä, kun turma tapahtui.
Unitedin silloista joukkuetta kutsuttiin lempinimellä ”Busby Babes”, manageri Sir Matt Busbyn mukaan. Yksi ”Busby Babesin” jäsenistä oli yksi Englannin kaikkien aikojen jalkapalloilijoista, Sir Bobby Charlton. Tuolloin 20-vuotias Charlton sai onnettomuudessa päävammoja, mutta toipui sittemmin entiselleen – ainakin fyysisesti. Charlton antoi viime syksynä 80-vuotispäivänsä yhteydessä haastattelun, jossa hän muisteli tuota elämänsä käännekohtaa.
Onnettomuuden sattuessa Manchester United oli jokseenkin lyömättömässä vireessä, ja mediassa spekuloitiin, että joukkue voisi voittaa FA Cupin, Englannin liigan ja Euroopan Cupin muodostaman triplan. Turmapäivänä joukkue oli palaamassa Belgradista Euroopan Cupin ottelusta, kun välilasku Münchenissä meni kohtalokkaasti mönkään.
Valioliigaottelussa Manchester United-Huddersfield 3.2. pidetään myös minuutin hiljainen hetki turman uhrien muistoksi.
Lähde: BBC
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Manchester City -puolustaja solmi pitkän jatkosopimuksen
- Jermaine Defoen päävalmentajapesti päättyi jo ennen kauden alkua
- Pep Guardiolan tulevaisuudesta uutta tietoa
- Nyt tipahti kova tieto David Ornsteinilta Rodrista
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Nyt tipahti kova tieto David Ornsteinilta Rodrista
- Pep Guardiolan tulevaisuudesta uutta tietoa
- Valioliigan tähtitoppari siirtyy Chelseaan – istuuko hankinta Xabi Alonson palapeliin?
- Manchester City -puolustaja solmi pitkän jatkosopimuksen
- Nyt jysähti: Aston Villan salainen ase lähtee Chelsean riveihin