Manchester Cityn ja Athletic Bilbaon välinen kauppa alkaa näyttää yhä todennäköisemmältä.

Useampi eri lähde on viime aikoina kertonut Aymeric Laporten lähestyvästä siirrosta Valioliigaan. Nyt The Guardian uutisoi, että City ja Athletic olisivat päässeet sopuun siirtosummasta. Lehden mukaan City maksaa topparista 57 miljoonaa puntaa eli noin 65 miljoonaa euroa.

Mikäli Guardianin tieto pitää paikkansa, Laportesta tulee Cityn seurahistorian toiseksi kallein pelaajahankinta. Kalleimman titteliä pitää hallussaan Kevin De Bruyne, jonka City osti Wolfsburgista 74 miljoonalla eurolla kesällä 2015. Seuran kallein puolustaja on puolestaan Benjamin Mendy, joka siirtyi Cityyn 57,5 miljoonalla eurolla viime kesänä.

Guardianin mukaan Laporte matkustaa Cityyn ensi viikon alussa. Edessä on vielä lääkärintarkastus ja sopimuksen allekirjoitus. Lehden mukaan Laporte tekee Cityn kanssa viisivuotisen sopimuksen.

23-vuotias Laporte on Athleticin kasvatti. Hän on pelannut seuran edustusjoukkueessa jo 222 ottelua. Ranskan A-maajoukkueessa debyytti on toistaiseksi tekemättä.

Laporten todennäköisesti vahvistuva siirto tiennee sitä, että City ei enää tavoittele West Bromin Jonny Evansia.