Muistatko vielä Valioliigan pahan pojan El-Hadji Dioufin? – Senegalilaisella mielenkiintoisia urasuunnitelmia
Kuva: Getty Images
Muun muassa Liverpoolista ja Boltonista tuttu senegalilaishyökkääjä El-Hadji Diouf aikoo pyrkiä kotimaansa politiikkaan tavoitteenaan nousta joskus presidentiksi, kertoo FourFourTwo.
Vuonna 2015 uransa lopettanut Diouf, 37, muistetaan Englannissa kykyjensä lisäksi myös useista ikävistä välikohtauksista. Häntä syytettiin monta kertaa vastustajan ja kannattajien päälle sylkemisestä ja vuonna 2012 hänet pidätettiin epäiltynä osallistumisesta kahakkaan manchesterilaisessa yökerhossa. Tarinoita riittää.
Diouf kertoi saaneensa inspiraatiota uudelle uralleen Chelsean entisestä hyökkääjästä George Weahista, joka valittiin Liberian presidentiksi tammikuussa.
– Huolehdin itsestäni ja perheestäni. Monen vuoden ajan ajattelin jalkapalloa, mutta nyt minulla on uusi ura ja se on poliittinen ura, sanoi Diouf FourFourTwon mukaan.
– Päätin lähteä politiikkaan mukaan, koska on ihmisiä, jotka odottavat minun tekevän muutoksia maassani, ja olen valmis tekemään niin, koska haluan olla nuorien puolesta taistelija.
– Minun tulevaisuuteni on määritelty. Seuraavan kahden vuoden aikana liityn politiikkaan, sillä tiedän, että siitä asemasta voin muuttaa paljon asioita jalkapallossa. Minulla on paljon intohimoa politiikkaa kohtaan ja minulla on Senegalissa ihmisiä, jotka opastavat minua.
– Siinä on minun tulevaisuuteni, sillä monet senegalilaiset voivat kuulla minua.
– Kävin korkeatasoisissa (jalkapallo)valmentajan koulutuksissa, mutta päätin olla jatkamatta niissä, koska minulle on parempia suunnitelmia.
Dioufin poliittisen uran kannalta olisi toivottavaa, että hän on kotimaassaan suuremmassa suosiossa kuin esimerkiksi valmentaja Neil Warnockin silmissä. Senegalilaisen käytöksestä turhautunut Warnock nimitti kerran Dioufia viemärirotaksi. Myös hyökkääjän entiset pelikaverit, kuten Steven Gerrard ja Jamie Carragher ovat myöntäneet, että Diouf oli varsin hankala tapaus.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”

- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta