Riyad Mahrez palasi harjoituksiin yli viikon lakkoilun jälkeen – näin Pep Guardiola kommentoi
Kuva: Getty Images
Riyad Mahrez nähtiin tänään ensimmäistä kertaa Leicesterin harjoituksissa sitten tammikuun lopun.
Mahrez odotti pääsevänsä siirtymään tammikuun siirtoikkunan viimeisenä päivänä Manchester Cityyn. Leicesterin hintapyyntö oli kuitenkin liikaa Citylle, eikä siirto toteunut. Mahrez pettyi niin pahasti, että aloitti yksipuolisen lakon.
Asiasta kysyttiin nyt myös Pep Guardiolalta, joka olisi Mahrezin Cityyn halunnut.
– Toivon, että hän palaa pian pelaavaan kokoonpanoon, koska nautimme katsoa hänen pelaamistaan.
[readmore from=Riyad-Mahrez]
Jännitteet ovat kasvussa, sillä Man City isännöi Leicesteriä huomenna pelattavassa valioliigaottelussa. Paikallislehti Leicester Mercuryn mukaan Mahrez matkusti muun joukkueen mukana Manchesteriin. Tässä vaiheessa ei tiedetä, päästääkö päävalmentaja Claude Puel Mahrezia pelaamaan.
Mahrezilta on jäänyt lakkoilun vuoksi sivuun kaksi sarjaottelua. Niistä Leicester on saanut napattua vain yhden pisteen. Mahrez on ollut joukkueensa paras maalisyöttäjä ja toiseksi paras maalintekijä tällä kaudella.
Man Cityn ja Leicesterin välinen ottelu alkaa kello 19.30 Suomen aikaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”

- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta