Mestarien liigan pudotuspelit avasi huima jännitysnäytelmä, kun Tottenham nousi kuilun partaalta loistokkaaseen tasatulokseen. 2-2-tasatuloksen myötä Spurs pääsee neljännesvälieräparissaan Juventusta vastaan toiseen osaotteluun kaksi arvokasta vierasmaalia taskussaan. Ilman hyvä onnea Tottenhamin tulos olisi voinut olla huomattavasti heikompikin. Isäntien Gonzalo Higuaínilla oli nimittäin avausjaksolla paikkoja jopa neljään maaliin. Argentiinalainen kuitenkin käytti paikoistaan vain puolet hyväksi. Tottenham nukahti heti alkuun pahasti Juventuksen rankaistua erikoistilanteesta. Miralem Pjanic keskitti vapaapotkusta rangaistusalueen sisään täysin vartioimatta jätetylle Gonzalo Higuaínille ja argentiinalainen jatkoi suoraan kovan laukauksen verkkoon. Juventus sai jo yhdeksännellä minuutilla tilaisuuden tuplata johtonsa rangaistuspotkusta, kun Ben Davies osui pallontavoittelutilanteessa Fernando Bernadeschin nilkoille. Higuaín sijoitti pelivälineen vasempaan alanurkkaan ja antoi illan toisellaan Juventukselle kaksi maalia eteen. Tottenham sai avausjakson puoliväliin hyvän paikan kavennukseen. Christian Eriksenin keskitys tavoitti maalinedustalta Harry Kanen pään, mutta englantilainen puski pallon päin Gianluigi Buffonia. 30. minuutilla puolestaan Juventus irtaantui vaaralliseen vastaiskuun Mattia De Sciglion riistettyä keskialueella pallon Dele Allilta. Higuaín löysi maalinedustalla hyvin tilaa laukaukselle. Tällä kertaa argentiinalainen kuitenkin ampui ohi. Viisi minuuttia myöhemmin Spurs heräsi taisteluun mukaan arvokkaalla vierasmaalilla, kun Allin syöttö tavoitti kahden Juventus-puolustajan välistä Kanen. Tottenham-hyökkääjä ohitti vastaantulleen Buffonin askelharhautuksella ja nakkasi pallon tyhjiin. Juventus sai vielä avausjakson lisäajalla toisen rangaistuspotkun. Serge Aurier teki rikkeen liuttuaan myöhässä takaapäin Douglas Costan päälle. Higuaínin hattutemppuyritys jäi lopulta vaisuksi. Argentiinalainen laukoi keskelle suoraan päin Hugo Lloris’ta, josta pallo kimposi yli. Toinen puolisko jatkui Juventuksen komennuksessa. Ensimmäinen vaarapaikka saatiin luotua 58. minuutilla Bernadeschin leikattua sisään oikealta laidalta. Laituri haki vasenta nurkkaa, mutta Lloris ehti venymään matalan laukauksen tielle, joka vieri päätyrajasta yli. Myös seuraavasta kulmapotkusta seurasi tilanne. Mario Mandzukic puski kotiyleisön harmiksi keskityksen jälkeen liian keskelle Lloris’ta päin. Tottenhamille puolestaan tarjoitui viimeisen kaksikymppisen alkuun vapaapotku loistopaikasta Giorgio Chiellinin rikottua Allia. Eriksen yllätti Buffonin Juventuksen maalilla täysin upottamalla laukauksensa muurin ali vasempaan alanurkkaan. Veteraanivahti koitti aavistaa laukauksen suuntaa, eikä näin ehtinyt Eriksenin yrityksen tielle. Juventus osoitti vielä vaarallisuutensa neljä minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Costa rynnisti helposti Spurs-puolustuksen ohi ja haki syöttöä keskustaan. Vieraiden osalta tilanteen pelasti lopulta Jan Vertonghen belgialaisen katkottua syötön mainiolla liulla. Lisämaaleja ei nähty ja 2-2-luvut jäivät voimaan.

Mestarien liiga tiistaina 13.2.2018

Basel-Manchester City 0-4 (0-3) 0-1 Ilkay Gündogan (14.) 0-2 Bernardo Silva (18.) 0-3 Sergio Agüero (23.) 0-4 Ilkay Gündogan (53.) Juventus-Tottenham 2-2 (2-1) 1-0 Gonzalo Higuaín (2.) 2-0 Gonzalo Higuaín RP. (9.) 2-1 Harry Kane (35.) Epäonnistunut rangaistuspotku, Gonzalo Higuaín (45+2.) 2-2 Christian Eriksen (72.)

LUE MYÖS: