Epäonnistunut logouudistus halutaan unohtaa – nyt Leeds kääntyy demokratian puoleen
Kuva: Getty Images
Perinteikäs Leeds tiedotti tammikuun lopulla näyttävästi uudesta logostaan. Logon eteen oli seuran oman twiitin mukaan tehty kuusi kuukautta tutkimustyötä ja sitä varten oli konsultoitu 10 000 eri ihmistä. Logouudistus sai kuitenkin yleisöltä tyrmäävän vastaanoton ja siitä päätettiin nopeasti luopua (lue aiheesta lisää täältä).
Nyt Mestaruussarjassa pelaava seura aikoo kääntyä demokratian puoleen. Kauteen 2019-2020 aiotaan lähteä uudella logolla, mutta nyt kannattajat saavat äänestää valittavasta logosta.
– Fanien toimittamien ideoiden ja mallien määrän perusteella sekä heidän kiinnostuksestaan seuran 100-vuotisjuhlaa kohtaan johtuen, voimme vahvistaa, että otamme käyttöön pelipaidoissamme uuden logon kaudelle 2019-2020 ja siitä eteenpäin, Leedsin kotisivujen tiedotteessa todetaan.
– Haluamme täten kiittää faneja heidän tarjoamastaan inspiraatiosta. Kysymme nyt kannattajaryhmien mielipiteitä ja järjestämme niiden perusteella demokraattisen äänestyksen myöhemmin tänä vuonna.
– Odotamme innolla, että uskolliset ja intohimoiset fanimme valitsevat logon, joka kunnioittaa seuran seuraavaa sataa vuotta.
Fanien tyrmäämässä logossa nähtiin pelaaja tekemässä ”Leeds-tervehdyksen”, ojentaen oikean nyrkkinsä sydämensä päälle. Hyvin pian logojulistuksen jälkeen change.org -sivustolla avattiin adressi logoa vastaan. Adressi sai tunneissa useita tuhansia allekirjoituksia, ja nyt lukema huitelee Sky Sportsin mukaan lähes 78 000:ssa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valmentajansa kenkinyt Chelsea eteni FA Cupin finaaliin
- Everton valittaa kiistanalaisesta tilanteesta tuomarijärjestölle
- Mohamed Salah saattoi jo pelata viimeisen ottelunsa Liverpoolissa
- Manchester City myymässä topparinsa Internazionaleen
- Roberto De Zerbiltä kehut parjatulle Tottenham-pelaajalle: ”Ansaitsi tämän”
- Näin Mikel Arteta kommentoi Eberechi Ezen ja Kai Havertzin loukkaantumisia
- Lähde: Girona haluaa myydä avainpelaajansa Manchester Cityyn
- Nicolas Jackson palaamassa kesällä Chelseaan – Bayern München ei lunasta hyökkääjää itselleen
- Arsenal palasi Valioliigan kärkeen – Eberechi Eze ja Kai Havertz loukkaantuivat
- Manchester City FA Cupin finaaliin
- Näin Ange Postecoglou kommentoi Tottenhamin vaikeuksia
- Tottenham voitti ensimmäisen sarjapelinsä sitten joulukuun – sai silti surkeita uutisia lisäajalla
- Telegraph: Chelsea valmis myymään Alejandro Garnachon
- Arsenal palasi Valioliigan kärkeen – Eberechi Eze ja Kai Havertz loukkaantuivat
- Manchester City FA Cupin finaaliin
- Näin Mikel Arteta kommentoi Eberechi Ezen ja Kai Havertzin loukkaantumisia
- West Bromwichille pistevähennys – putoamisuhka tuli takaisin
- Seurapomo: Cesc Fàbregas ”on vapaa siirtymään” Chelsean päävalmentajaksi
- Nicolas Jackson palaamassa kesällä Chelseaan – Bayern München ei lunasta hyökkääjää itselleen
- Lähde: Girona haluaa myydä avainpelaajansa Manchester Cityyn