Ryan Bertrand hakee kokemuksistaan voimia Southamptonin pelastamiseen
Kuva: Getty Images
Newcastle ja Southampton kuuluvat niiden joukkueitten joukkoon, joiden paikka Valioliigassa myös ensi kaudelle on kaukana selvästä. St James’ Parkilla nähdään tänään todella tärkeä peli.
Southamptonin kapteenin tehtäviä tällä hetkellä hoitava Ryan Bertrand näkee joukkueensa vaikean tilanteen myös kasvattavasta näkökulmasta.
– Olemme tottuneet perättäisiin kausiin, joina olemme saavuttaneet hyviä asioita. Nykytilanne on joukkueelle uusi kokemus. Uskon, että kun selviämme tästä, olemme niin yksilötasolla kuin joukkueena vahvempia. Kaikki on vielä auki, ja sarjaohjelma on meille edullinen. Emme tarvitse muiden pistemenetyksiä; kaikki on omissa käsissä.
Bertrand itse on ollut vastaavassa ahdingossa ennenkin. Chelseasta lainapestillä Norwichissa ollut puolustaja koki putoamisen Mestaruussarjasta ollessaan vielä teini-ikäinen.
– Olen kokenut urallani hyviä ja huonoja aikoja. Nyt tehtäväni on ammentaa noista kokemuksista voimaa joukkueellemme, ja varmistaa että fokuksemme säilyy oikeissa asioissa.
Takkuisesti sujuneesta kaudesta huolimatta 28-vuotias näkee joukkueellaan olevan tarvittavat edellytykset kelkan kääntämiseen.
– Tiedän että meidän laatumme riittää. Olemme oppineet joukkueena henkisesti paljon, ja nyt meidän on käytettävä tuo oppi poimiaksemme tarvittavat pisteet.
Tänään kello 17 Suomen aikaa alkavaa ottelua isännöivä Newcastle on ennen kierrosta sarjataulukon sijalla 16 koottuaan 29 ottelusta tasan yhtä monta pistettä. Southamptonin takamatka isäntiin on vain yksi piste.
Lähde: Southampton
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Arsenal teki tarvittavan – nihkeä voitto putoajajoukkueesta
- DM: Brentfordilla on selvät sävelet saksalaissensaation suhteen
- Brittimedia: Pep Guardiola jättää Manchester Cityn!
- Kisa aikaa vastaan – Arsenalin finaalivastustajan supertähti loukkaantui
- Roy Keane ei ole vakuuttunut Manchester Unitedin päätöksestä
- Liverpoolin tähtäimessä oleva superlupaus teki yllättävän valinnan
- Athletic: Manchester Cityn sisällä uskotaan Pep Guardiolan poistuvan seurasta
- Wayne Rooney ei ymmärtänyt Mohamed Salah’n ulostuloa: ”Jos olisin Arne Slot…”
- Jamie Carragher kertoi mikä Liverpoolin pelaamisessa mättää
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Wayne Rooney ei ymmärtänyt Mohamed Salah’n ulostuloa: ”Jos olisin Arne Slot…”
- Liverpoolin tähtäimessä oleva superlupaus teki yllättävän valinnan
- Roy Keane ei ole vakuuttunut Manchester Unitedin päätöksestä
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Jamie Carragher kertoi mikä Liverpoolin pelaamisessa mättää
- Bruno Fernandes teki Valioliiga-historiaa – näin portugalilaistähti kommentoi
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Athletic: Manchester Cityn sisällä uskotaan Pep Guardiolan poistuvan seurasta
- Mitta täysi – ex-pelaaja vaatii potkuja Arne Slotille: ”Vähemmästäkin on erotettu”
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi