Huippuiskuun päässyt valioliigalaina viemässä Wolvesia pääsarjaan – ”Tämä on kotini”
Kuva: Getty Images
Euroopan jalkapallosarjat kääntyvät hiljalleen kohti loppusuoraa, ja Mestaruussarjan suoriksi nousijoiksi on kaksi selvää suosikkia: Wolverhampton ja Cardiff. Erityisen hyvältä näyttää sarjakärki Wolvesin tilanne, sillä sillä on jo 13 pistettä etumatkaa sarjassa kolmantena olevaan Fulhamiin.
Wolverhamptonilla on pelejä jäljellä vielä kahdeksan, ja voittamalla niistä neljä se varmistaisi paluunsa Valioliigaan. Käytännössä sarjanousu voi varmistua jo kolmen viikon kuluttua.
Wolverhampton putosi Valioliigasta vuonna 2012 ja käväisi alamäkensä aikana jopa Ykkösliigassa. Tämä kausi on kuitenkin kulunut aallonharjalla lähes alusta loppuun.
Sarjan piikkipaikalla Wolves on majaillut yhtäjaksoisesti lokakuun lopulta lähtien, portugalilaismanageri Nuno Espírito Santo on tuonut ryhmään puhtia ja uskottavuutta ja taloudellista muskeliakin on näytetty. Rikkoipa Wolves Rúben Nevesin hankinnalla (15,8 miljoonaa puntaa) jopa Mestaruussarjan kaikkien aikojen siirtoennätyksen.
Pään kestävyydestä kertoo sekin, että Wolves on pudonnut tappioiden jälkeen aina komeasti jaloilleen. Häviöitä sillä on sarjassa kuusi, ja viisi kertaa seuraavassa pelissä on tuloksena ollut voitto ja nollapeli.
On Wolvesia silti koeteltukin. Joukkueen paras maalintekijä Diogo Jota (13 maalia) on todennäköisesti loppukauden sivussa, eikä brasilialainen lainahyökkääjä Léo Bonatini ole onnistunut maalinteossa 16 otteluun.
Wolves-kannattajien onneksi roolia on ottanut Bournemouthista tammikuun siirtoikkunassa lainattu Benik Afobe, joka on tehnyt neljä maalia viimeisessä neljässä ottelussa. Vire on löytynyt kreivin aikaan, sillä edellisissä 28 pelissään Afobe osui vain kerran.
Afobe teki vuosina 2014-2016 Wolvesille puolentoista kauden aikana yhteensä 22 maalia, kunnes Bournemouth osti hänet tammikuussa 2016. Nyt englantilaissyntyinen Kongon Demokraattisen Tasavallan tuore maajoukkuekärki toivoo paluuta pääsarjaan uusvanhan seuransa kanssa.
– Tämä on kotini. Tiedän, että pelejä on vielä kahdeksan, ja edessä on sarja puheluita Bournemouthin, Wolvesin, agenttini ja perheeni kanssa, mutta unelmani on aina ollut pelata Wolvesin väreissä Valioliigaa. Toivottavasti se toteutuu, Afobe totesi The Timesille.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool kompuroi jälleen! Tuomariratkaisu puhuttaa
- Manchester United voittoputkessa – Brighton nousi taistelemaan
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- West Hamilta surkein aloitus kaudelle yli 50 vuoteen
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- Sheffield Wednesday selvitystilaan – tuhti pistevähennys uhkaa heti
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- Sheffield Wednesday selvitystilaan – tuhti pistevähennys uhkaa heti
- Uskomaton ura päättyy: 107 peliminuuttia, 10 pokaalia
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- West Hamilta surkein aloitus kaudelle yli 50 vuoteen
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu