Valioliigakentiltä tuttu ongelmapelaaja on nyt entisen valioliigaseuran manageri – ”Olen erittäin tyytyväinen”

Entinen Leedsin, Newcastlen ja West Hamin keskikenttäpelaaja Lee Bowyer on saanut ensimmäisen manageripestinsä Englannissa.
Bowyer, 41, nimitettiin entisen valioliigaseuran Charltonin tilapäismanageriksi. Hän korvaa tehtävässä Karl Robinsonin, joka jätti seuran yhteisellä päätöksellä.
Bowyer ja hänen apulaisensa Johnnie Jackson vetivät jo torstain harjoitukset ja ovat penkin päässä Ykkösliigan lauantain kamppailussa Plymouthia vastaan.
– Olen erittäin tyytyväinen siihen, että olen saanut mahdollisuuden viedä tätä joukkuetta eteenpäin. Meillä on lahjakas joukkue, ja tavoitteemme on voittaa pelejä ja antaa itsellemme paras mahdollisuus selviytyä nousukarsintoihin, Bowyer sanoo Charltonin verkkosivuilla.
Charlton on seura, jossa Bowyer aloitti ammattilaisuransa. Englannin maajoukkueessakin esiintynyt Bowyer oli kelpo pelimies ja teki uransa aikana useita tärkeitä maaleja, mutta luultavasti parhaiten hänet muistetaan niin sanottuna ongelmapelaajana.
Etenkin surullinen välikohtaus vuonna 2005 on jäänyt pysyvästi Valioliigan ystävien mieleen. Newcastlea tuolloin edustanut Bowyer ajautui tappeluun joukkuekaverinsa Kieron Dyerin kanssa – molemmat saivat punaisen kortin, ja Aston Villa nappasi ottelusta helpon voiton.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”

- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”