West Ham -päällikön veroasiat tutkinnassa – Epäsuosio sen kuin kasvaa

West Hamin jaettua puheenjohtajuutta hoitava David Sullivan on verottajan tehostetun tarkastelun alla. The Timesin mukaan tämä pimitti kaikkiaan yli 800 000 euroa tuloja seuran osakkeitten oston yhteydessä vuonna 2010.
69-vuotias puheenjohtaja on määrätty maksamaan summa takaisin valtiolle. Oikeus totesi Sullivanin yrittäneen hyötyä tilanteesta, jossa tämän perheyritys siirsi noin 2,3 miljoonaa euroa seuralle vuonna 2010.
Päätös tuli johtohahmon kannalta todella huonoon aikaan – tämä on ollut vahvasti seuran kannattajien hampaissa. Kannattajat syyttävät Sullivania ja toista osa-omistajaa David Goldia muun muassa siitä, että nämä rikkoivat lupauksensa joukkueen vahvistamisesta sen siirtyessä pelaamaan Olympiastadionille.
Edellisessä siirtoikkunassa West Ham oli yksi kolmesta valioliigaseurasta, joka teki taloudellista voittoa, ja myös yksi vähiten joukkueeseen rahaa käyttäneistä seuroista viime kesänä.
Sullivan ei ole talourikosepäilyjen kohteena ensimmäistä kertaa. Vuonna 2009 hänet pidätettiin epäiltynä petoksesta ja kirjanpitorikoksista liittyen tuolloin omistamansa Birmingham Cityn toimintaan. Viime vuonna veroviranomaiset tekivät ratsian West Hamin stadionille tutkiessaan kansainvälistä veropetosvyyhtiä.
Lähde: The Times
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa

- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä