Pep Guardiolan painajaisesta totta – luotsin juuri kritisoima tuomari Cityn kohtalonotteluun

Manchester City joutui pettymään viime kaudella karvaasti jo Mestarien liigan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, kun lopulta välieriin edennyt Monaco pudotti sen jatkosta vierasmaalisäännöllä. Ikimuistoisessa otteluparissa nähtiin peräti 12 maalia (yhteismaalit 6-6).
Valioliigassa läpi kauden ylivoimaisesti jyrännyt City lukeutui myös tämän kauden pudotuspeleissä ennakkosuosikeihin, mutta tiistaina Cityllä on todella totinen paikka. Liverpool kukisti sen puolivälieräparin avausosassa 3-0, joten Cityn on pystyttävä kotikentällään vähintään samaan jatkoon päästäkseen.
Otteluparin avausosan jälkeen Cityn manageri Pep Guardiola kritisoi viimevuotisen Monaco-ratkaisuottelun viheltänyttä tuomaria Antonio Mateu Lahozia suorin sanankääntein.
– Muistan, mitä viime vuonna tapahtui. Kotipelimme oli 1-1 -tilanteessa, kun Sergio Agüeroa rikottiin selkeän rankkarin arvoisesti. Siitä olisi pitänyt tuomita myös suora punainen, mutta espanjalaistuomari ei viheltänyt tilanteesta edes rikettä, Guardiola jyrisi Marcan mukaan.
– Olisimme voineet johtaa peliä 2-1, mutta jouduimmekin 1-2 -tappioasemaan. Tällaiset tilanteet ovat otteluissa hyvin ratkaisevia.
Ja kuinka ollakaan, juuri Antonio Mateu Lahoz valittiin tuomitsemaan tiistainen Manchester City -Liverpool -ottelu, vain kuusi päivää Guardiolan esittämän kritiikin jälkeen.
Täysin tyytyväisiä ei tuomarivalintaan oltu Liverpoolin leirissäkään. Manchester City on nimittäin voittanut kaikki Lahozin tuomitsemat ottelunsa (Kiovan Dynamoa, Monacoa ja Napolia vastaan). Liverpool puolestaan jäi ainoassa ”Lahoz-pelissään” 2-2 -tasapeliin Ludogorets Razgradia vastaan kaudella 2014-2015.
Lähde: 101 Great Goals
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Wolverhampton maksamassa 25 miljoonaa euroa La Liga -pelaajasta
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- Tottenham hankkimassa Mathys Telin itselleen isolla summalla

- Lähde: Yli 50 maalin hyökkääjä ei halua siirtyä Manchester Unitediin
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Liverpoolin Andy Robertson Espanjan suurseuran kiikarissa
- Tottenham hankkimassa Mathys Telin itselleen isolla summalla
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”