Valioliigaan palaava Wolverhampton haluaa lainamiestensä sopimukset itselleen
Kuva: Getty Images
Wolverhampton pelaa ensi kaudella jälleen Valioliigaa. Mestaruussarjan voiton varmistanut seura haluaa jatkuvuutta hankkimalla kahden lainapelaajansa sopimukset itselleen.
Arsenal-kasvatti Benik Afobe siirtyi seuraan tammikuussa 2015, jatkaakseen kuitenkin vuoden kuluttua tästä Bournemouthiin. Tämän vuoden tammikuussa Wolves lainasi 25-vuotiaan hyökkääjän riveihinsä hyvällä menestyksellä – osumia on syntynyt siirron jälkeen viisi.
Afobe itse on vakuutellut sydämensä lyövän Wolvesille, mutta ymmärtää toki realiteetit ja haluaa olla korrekti.
– Olen Bournemouthin pelaaja, ja minulla on ollut siellä hienoja aikoja. Minun on kunnioitettava sopimustani, katsotaan mitä kesällä tapahtuu. Wolverhamptonissa olen joka tapauksessa viihtynyt ensimmäisestä päivästä alkaen. Se, että olemme sarjan kärjessä ja nousemassa, on jotain epätodellista.
Portosta lainatun Willy Bolyn sopimuksessa puolestaan on pykälä, jonka mukaan Wolves voi lunastaa pelaajan oikeudet itselleen. Kiinnostusta tähän seuralta löytyy; ranskalaistoppari on ollut joukkueen tähtiä voitokkaalla kaudella.
Lähde: Telegraph
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin