Chelsea taas Nuorten Mestarien liigan finaaliin – loppuottelussa vastaan Barcelona
Chelsea nähdään vuoden tauon jälkeen jälleen Nuorten Mestarien liigan loppuottelussa.
Chelsean finaalipaikka varmistui, kun joukkue kaatoi välierässä Porton rangaistuskilpailun jälkeen 3-2. Varsinainen peliaika päättyi 2-2-tasapeliin.
Daishawn Redan vei Chelsean johtoon 29. minuutilla. Diogo Queiros tasoitti viisi minuuttia ennen taukoa, ja 1-1-lukemissa edettiin pitkään.
Porto näytti jo ottaneen ratkaisevan askeleen kohti finaalia, kun João Mario iski portugalilaiset johtoon. Joshua Grant kuitenkin tasoitti 86. minuutille, ja ratkaisua piti hakea rangaistuspisteeltä.
Molempien joukkueiden ensimmäiset laukojat onnistuivat, toiset epäonnistuivat, kolmannet ja neljännet onnistuivat, viidennet epäonnistuivat ja kuudennet taas onnistuivat. Ero nähtiin vasta seitsemännessä parissa, kun Chelsean Juan Familio-Castillo ampui oman rankkarinsa maaliin. Porton Diogo Bessa ei kyennyt vastaamaan, joten Chelsea finaaliin.
Alle 19-vuotiaille tarkoitettua Nuorten Mestarien liigaa on pelattu kaudesta 2013/14 lähtien. Chelsea on voittanut kilpailun jo kahdesti aiemmin. Tämänkertaisessa loppuottelussa vastaan asettuu Barcelona, joka pudotti omassa välierässään Manchester Cityn. Barcelonakin on voittanut Nuorten Mestarien liigan kerran aiemmin.
Loppuottelu pelataan jo tulevana maanantaina kello 18 Suomen aikaa.
Nuorten Mestarien liigan välierät
Manchester City-Barcelona 4-5 (2-5) 0-1 Carles Pérez (10.) 1-1 Joel Latibeaudiere (19.) 1-2 Ález Collado (23.) 2-2 Lukas Nmecha (24.) 2-3 Ricardo Puig (31.) Ulosajo, Lorenzo González, Man City (36.) 2-4 Carles Pérez (42.) 2-5 Alejandro Marqués (44.) 3-5 Rabbi Matondo (70.) 4-5 Lukas Nmecha (85.) Chelsea-Porto 3-2 rp. (1-1) 1-0 Daishawn Redan (29.) 1-1 Diogo Queiros (40.) 1-2 João Mario (80.) 2-2 Joshua Grant (86.) 3-2 Juan Familio-CastilloLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Surkea tulos – Unai Emery latasi suoraan totuuden: ”Ei enää saumaa mestaruuteen”
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Crystal Palacelle tuttu vastustaja pudotuspeleihin – aiemmin kävi kohtalokkaasti
- Eurooppa-liigan neljännesvälieräparit arvottu – tässä Aston Villan ja Nottingham Forestin vastustajat
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu
- Fantasy Premier League: GW 28 – katso parhaat puolustajat peliviikkoon 31 asti
- West Hamilla vain yksi tavoite loppukaudella: ”Suurin motivaatiomme”
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Sport: Chelsea-hyökkääjän siirtopyyntöväitteet eivät pidä paikkaansa
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Toimittaja: Jesse Lingard löysi uuden seuran
- Eurooppa-liigan neljännesvälieräparit arvottu – tässä Aston Villan ja Nottingham Forestin vastustajat
- Valioliigassa pamahti iso päävalmentajasopimus