90 sekuntia kestänyt välikohtaus voi käydä kalliiksi Newcastlen laiturille – vankeus uhkaa
Kuva: Getty Images
Newcastlen laituria Rolando Aaronsia, 22, uhkaa vankeustuomio lokakuun 2016 tapahtumien johdosta, uutisoi Shields Gazette verkkosivuillaan.
Livello-yökerhossa tapahtuneeseen yhteenottoon osallistunutta Aaronsia syytetään väkivaltaisesta häiriökäyttäytymisestä. Maksimirangaistus on viisi vuotta vankeutta.
Aaronsin seurue ajautui VIP-alueella riitaan toisen seurueen kanssa, ja yksi mies sai vammoja päähänsä. Aarons ja neljä muuta seurueen jäsentä myöntävät syyllisyytensä lievempään syytteeseen, jossa maksimirangaistus on kolme vuotta vankeutta.
– Valvontakameran tallentama kuva osoittaa välikohtauksen alkaneen kuin tyhjästä. Yhtäkkiä siellä oli nujakka, jossa oli mukana useita ihmisiä, tuomari totesi.
Hänen mukaansa ongelmat käynnistyivät kello 2.11 ja jatkuivat puolentoista minuutin ajan.
Jamaikalaissyntyinen Aarons on tällä hetkellä lainalla italialaisseura Veronassa. Hän teki Valioliigassa debyyttinsä vuonna 2014.
LUE MYÖS:
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Sunderlandin voimahyökkääjän hattutemppu laiha lohtu – Man City siirtyi sarjakärkeen
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Roberto De Zerbin toiminnasta kulisseissa iso paljastus
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Mikel Arteta syyttää pelaajiaan epäkunnioittaviksi: ”Tämä on iso oppitunti meille”
- Miksi Declan Rice ei saanut punaista korttia Brighton-ottelussa?
- ”Miljoonien mailien päässä parhaastaan” – asiantuntijalta tyly lyttäys Arsenal-pelaajalle
- Roberto De Zerbin toiminnasta kulisseissa iso paljastus
- Tottenham kaatui taas – fanit marssivat stadionilta ulos
- Valioliiga-manageri vertasi hyökkääjäänsä alkoholijuomaan
- Brighton kylvetti Arsenalia kunnolla Valioliigassa
- Thomas Tuchelilta iso päätös – tähtikaksikko takaisin Englannin paitaan
- Michael Carrick avasi suunsa asemastaan Unitedin peräsimessä