Valioliigassa päätöskierros – Liverpool Mestarien liigaan ja Swansea sarjaporrasta alemmaksi

Sunnuntaina pelattiin valioliigakauden 2017-18 päätöskierros. Viimeisten tulosten myötä varmistui muun muassa, että Liverpool nähdään ensi kaudella Mestarien liigassa ja Swansea putoaa Mestaruussarjaan.
[readmore from=valioliiga-17-18]
Liverpool varmisti sijoituksensa neljän parhaan joukkoon murskaamalla Brightonin 4-0-lukemin. Avausmaalin iski Valioliigan maalikuninkuuden voittanut Mohamed Salah kauniin hyökkäyksen päätteeksi. 2-0-maalin 40 minuutin kohdalla puski Dejan Lovren.
Toisella puoliajalla maalinteon aloitti 20-vuotias Dominic Solanke, jolle osuma oli uran ensimmäinen Valioliigassa. 4-0-loppulukemat viimeisteli laitapuolustaja Andrew Robertson, jolle maali oli ensimmäinen Liverpoolin paidassa.
Swansea ei tehnyt ihmettä
Swansealla oli vielä ennen päätöskierrosta teoreettiset mahdollisuudet säilyä Valioliigassa. Se olisi vaatinut joukkueelta selvää voittoa Stokesta ja Southamptonin selvää tappiota Manchester Citylle.
Southampton kyllä hävisi Man Citylle viime hetken maalilla 0-1-lukemin, mutta tällä ei ollut merkitystä, sillä Swansea hävisi oman kamppailunsa. Näin ollen joukkue putoaa sarjaporrasta alemmaksi yhdessä Stoken ja West Bromwichin kanssa.
Tulokset
Burnley 1-2 Bournemouth
1-0 Wood (40′)
1-1 King (74′)
1-2 Wilson (90+4)
Crystal Palace 2-0 West Bromwich
1-0 Zaha (70′)
2-0 Van Aanholt (78′)
Huddersfield 0-1 Arsenal
0-1 Aubameyang (38′)
Liverpool 4-0 Brighton
1-0 Salah (26′)
2-0 Lovren (40′)
3-0 Solanke (53′)
4-0 Robertson (85′)
Manchester United 1-0 Watford
1-0 Rashford (34′)
Newcastle 3-0 Chelsea
1-0 Gayle (23′)
2-0 Perez (59′)
3-0 Perez (64′)
Southampton 0-1 Manchester City
1-0 Jesus (90+4′)
Swansea 1-2 Stoke
1-0 King (14′)
1-1 Ndiaye (31′)
1-2 Crouch (41′)
Tottenham 5-4 Leicester
0-1 Vardy (4′)
1-1 Kane (7′)
1-2 Mahrez (16′)
1-3 Iheanacho (47′)
2-3 Lamela (49′)
3-3 Oma maali (53′)
4-3 Lamela (60′)
4-4 Vardy (73′)
5-4 Kane (76′)
West Ham 3-1 Everton
1-0 Lanzini (39′)
2-0 Arnautovic (63′)
2-1 Niasse (75′)
3-1 Lanzini (82′)
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Mikel Arteta kommentoi rajun taklauksen kohteeksi joutuneen Bukayo Sakan tilannetta
- Pep Guardiola tiistain ottelusta: ”Se on finaali”
- Liverpool voittoon Leicesterissä – mestaruus voi ratketa jo keskiviikkona
- Arsenal jyräsi lähes varman sarjaputoajan – Chelsealta elintärkeä nousu vieraissa
- Kevin De Bruynen ura saattaa jatkua Englannissa: ”Olen avoin”
- Bruno Fernandesin pitkä putki poikki – viimeksi tammikuussa 2022
- Mikel Arteta ei aio antaa Liverpoolille juhlia
- Antony kommentoi välejään Rúben Amorimin kanssa – Man Unitedissa epäonnistunut miljoonahankinta loistaa nyt lainalla
- Man Cityn huippulupaus loistaa vieraassa roolissa – Pep Guardiolta ja Ilkay Gündoganilta kehuja
- Raivostunut Ollie Watkins välitti tiukan viestin Unai Emerylle: ”Annoin hänen kuulla siitä”
- Raivostunut Ollie Watkins välitti tiukan viestin Unai Emerylle: ”Annoin hänen kuulla siitä”
- Antony kommentoi välejään Rúben Amorimin kanssa – Man Unitedissa epäonnistunut miljoonahankinta loistaa nyt lainalla
- Mikel Arteta ei aio antaa Liverpoolille juhlia
- Kevin De Bruynen ura saattaa jatkua Englannissa: ”Olen avoin”
- Liverpool voittoon Leicesterissä – mestaruus voi ratketa jo keskiviikkona
- Bruno Fernandesin pitkä putki poikki – viimeksi tammikuussa 2022
- West Hamin Niclas Füllkrugilta ankaraa palautetta omilleen: ”Olen hyvin vihainen”
- Man United -legenda syyllistyi pahoinpitelyyn syntymäpäiväjuhlillaan – nyt jaettiin rangaistus
- Man Cityn huippulupaus loistaa vieraassa roolissa – Pep Guardiolta ja Ilkay Gündoganilta kehuja
- Arne Slot: Tämä tekisi Liverpoolin kesästä onnistuneen